Torlinkaisen muisteloita

Tänne palautetta tapahtumasta, ryhmien toiminnasta ja järjestelyistä.

Valvojat: Ylläpito, Järjestäjät

Avatar
Stonetroll
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 266
Liittynyt: Torstai, 02.03.2006 13:44

Torlinkaisen muisteloita

Viesti Kirjoittaja Stonetroll » Maanantai, 06.07.2009 09:49

Ajattelin laittaa tähän ihan erikseen asioita jotka jäivät mieleen erityisesti tältä vuodelta, tietenkin kuolalaisen alijohtajan ja yhdessä skenaariossa kenraali Sutsisatsina toimineena ne antavat vain hyvin subjektiivisen kuvan eivätkä Koko Totuutta (tm).

Ensinnäkin jälleen kerran hauskaa oli, ääni meni huutamisesta ja paikat ovat täynnä verjnuarmuja. Ja siitäkin on ilo mainita että tänä vuonna selvittiin ilman suurempia vammoja sotahuutajien keskuudessa, lukuun ottamatta sitä onnetonta motoristia joka törmäili liikenteenohjauspaikalla.

Toiseksi vaikka oli hienoa olla voittavassa armeijassa, kunnia siitä kuuluu kyllä kaikille Lancasterin sekä liittolaisten yksiköille. Minusta yksi ero aikaisempiin vuosiin on juuri se että tänä vuonna yksikköjen taitotasot ovat tasaantuneet todella paljon, ja on vaikea väittää minkään ryhmän keskimääräisen taitotason olevan merkittävästi muita parempi. Sen sijaan ratkaisevia olivat tänä vuonna erityisesti isomman tason yhteistyö koko armeijan kesken ja taktiset manowaarit. Lancasterille eli tuttavallisesti kuolaavalle ruton näivertämälle maahinkaiselle oli otettu ainoaksi periaatteeksi että pidetään koko klimppi kasassa aina kuin mahdollista ja se tuntui toimivan. Roolijako raskas linjapumppu, keskiraskas sivustajyrä ja kevyt ja taitava skirmish-porukka täydensi toisiaan myös hyvin.

Mutta niin paljon kuin hienoja taktisia kuvioita voisikin tässä käydä läpi, niin kentällä vaikutti myös muut eli enemmän henkiset ja moraaliset asiat. Kun Yorkin tappioputki alun yhden voiton jälkeen tuntui jatkuvan loputtomiin niin se varmasti vaikutti joukkojen moraaliin ja toimintatapoihin. Itse ainakin ihmettelin sitä miten paljon pelkästään tietyllä tabardilla sai aikaan pelekoo ja vihhoo vastustajissa ja pelkästään yhden (käytännön taisteluarvo merkityksetön) raivokasta rynnäkkökäskyä jollekin liittolaisille karjuvan miehen lisääminen sai aikaseimmin staattisen rivituijotuksen muuttumaan vastustajan silmittömäksi paoksi. Ei todellakaan näin, vihollista pitää kunnioittaa mutta ei pelätä missään nimessä.

Lisäksi korviin kantautui välillä pientä kitinää vastapuolen ylintä sodanjohtoa kohtaan, mistä varmasti voi osa johtua vain pahasta tappioputkesta. Mutta silti voi niissä juoruissa olla perääkin, ja pari kertaa voitosta ei todellakaan voinut kiittää mitään muuta kuin vastapuolen täydellistä taktista pyllähdystä, yleensä kun siellä yritettiin jotain todella hienoa. Omalla puolella upseerikerhon tärkein funktio oli juuri luoda yhtenäisyyden ja samaan hiileen puhaltamisen henkeä ja vasta sen jälkeen puida taktisia ideoita. Palaveriin minusta osallistuivat kaikkien ryhmien edustajat, eikä niitä vain saneltu MaahinKuolan toimesta, tai ainakin näin minä haluan asiaa ajatella. Liittolaiset korjatkoon jos olen väärässä.

Ehdottomasti tämän vuoden tulokas oli minusta SPARTAAAAA! En luultavasti ollu ainoa joka oli myhäillyt hyväntahtoisesti mutta täydellistä floppia odottaen foorumeilla kun kuulin että paikalle olisi tulossa panssaroimaton kilvillä ja keihäillä varustettu joukko, koska se oli aina ennen ollut varma resepti kuolemaan. Mutta oikein sydäntä lämmitti kun tämä porukka osoittikin todella hyvää henkeä ja pistikin konseptin toimimaan paremmin kuin varmasti kukaan oletti. Muutenkin kuin kovan sulkeisäksiisin perusteella porukka muistutti vanhaa Kuolaa vuosien takaa, silloin kun 2005 kukaan ei uskonut että enimmäkseen keihäillä varustettu joukko voisi pärjätä joukkotappelussa.

Viimeisenä vähän mielikuvia siitä miten tänä vuonna kokeiltu armeijan kenraali toimi käytännössä. Kun Lancaster oli hävinnyt lauantain RISKin melkoisen rökäletappiolla, saatiin tämä idea koko armeijaa komentavasta kenraalista lyötyä läpi upseerikerholla ja sitä käytettiin seuraavissa spawnin sisältävissä skenuissa eli risteyskähinässä ja toisessa riskissä. Toimiakseenhan se vaati kahta asiaa, eli jotain hölmöä joka luulee osaavansa komentaa (allekirjoittanut risteyskähinän aikana) ja sitä että joukot tunnistavat ja haluavat kuunnella käskyjä (hoidettiin pienellä puheella armeijalipun alla kun koko armeijan huomio oli huudettu). Ja minusta tämä kannatti, sillä ainakin sen taistelun aikana oli todella hienoa kun ihmiset oikesti kuuntelivat käskyjä ja niiden avulla saatiin tehtyä pari melko ratkaisevaa peliliikettä. Varsinkin skenaarion lopun ratkaissut idea jättää lippupiste Rämälle samalla kun muu armeija tuhottiin ylivoimalla, mikä muuten oli Jontzun idea, ei olisi onnistunut muuten. Juuso voi varmasti kertoa jonnekin mitenkä viimeisen riskin komentaminen meni, mutta ainakin minulle siitä jäi todella hyvä maku suuhun, eikä pelkästään sen takia että pääsi toteuttamaan sisäistä Napoleonia :)

Mutta tässä oli päällimmäiset ajatukset mitä ensimmäisen oman sängyn lämmössä nukutun yön jälkeen sain, tähän ketjuun voisivat muutkin kirjoitella omaa ajatuksenvirtaa ihan mistä vaan tämän vuoden sotahuutoon liittyvästä.
Toiset taistelevat sotahuudossa ja toiset foorumeilla, kaikille makunsa mukaan
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 06.07.2009 22:59

Hurttakomentajan muisteloita ja päällimmäisiä fiiliksiä sotahuudosta. Kirjoitan mitä sylki suuhun tuo, mutta yritän tehdä sen johdonmukaisesti 8)

Ensinnä tulee mieleen York vastaan Lancaster -asetelma, jonka lopputuloksen ylivoimaisuus yllätti varmaan lähes kaikki. Kuola+Maahinkainen+Rutto antoi Sos+Entalia+Rämä -yhdistelmälle selkään niin huolella, että tuskin kenellekään jäi epäselvyyttä kumpi oli kovemmassa vedossa. Erityisesti respattomat skenaariot olivat pääosin hirvittävää löylytystä, joka tuntui lähinnä lapsenhakkaamiselta, ja tuskin Sotahuudossa on kertaakaan aiemmin ollut yhtä pahaa nöyryytystä kerta toisensa jälkeen.

Kieltäydyn silti uskomasta, että taitotasoero olisi siltikään ollut niin hirvittävä Lancasterin ja Yorkin välillä, että se perustelisi tulosta. Sanoisin että sillä oli kuitenkin suuri osuus asiaan. Lisäksi väittäisin, kuten olen jo pari vuotta tehnyt, että Rämä on aliarvioinut Keski-Suomen yksilötaitoa toistuvasti. Kuitenkin pari sitäkin tärkeämpää syytä olisivat mielestäni:

1) Moraalin merkitys. Lancasterin armeijassa oli saatu luotua hemmetin paljon parempi moraali ja yhteishenki, jollaisesta Yorkin porukoilla - ei niin foorumeilla kuin ei johtajapalavereissa, saati jälkipuinneissa - ollut tietoakaan. Yorkilla oli liian monta egoa ja liian monta ryhmää joilla oli Vahva Mielipide asiasta kun taas Lancaserissa tehtiin hyvässä hengessä ennen, aikana ja jälkeen tapahtuman, ja koko ajan. Lancaster oli moraalinsa puolesta kuin yhtä ryhmää ja tekemisen meininki näkyi kaikkialla. Puhumattakaan siitä, miten pahasti tappioputki jo muutaman kentän jälkeen näytti vaikuttavan siihen, että Yorkin johtoryhmän palaverit olivat väsyneimpiä ikinä lauantai-illan metsissä.

2) Skotlannin vahva armeija. Kun katsoin armeijajakoja ensimmäisen kerran, totesin, että Skotlannin armeija on suhteettoman vahvan näköinen paperilla muihin kolmeen sivuarmeijaan verrattuna. Korkeintaan palkkasoturit - olettaen että Vishna olisi aiemmin puheiden mukaisesti tullut yhtä monilukuisena ja saanut yhtä paljon aikaan kuin viime vuonna - näyttivät samanvahvuisilta Skotlannin kanssa. Skotlanti taisteli Lancasterin puolella kaikki paitsi yhden skenaarion ja hävisi niistä Lancasterin kanssa vain yhden. Viimeinen skenaario, ainoa, jossa Skotlanti oli Yorkin puolella, oli sekin erittäin tiukka ja uskallan väittää, että ilman Vishnan lähtemistä voitto olisi mennyt Yorkille. Tuskin monen näkemys poikkeaa tästä, ottaen huomioon että hallintaminuutit erosivat vain parilla hassulla koko tunnin(?) mittaisessa skenaariossa. Perstuntumalta arvioisin, että hallintaminuuttien määrä oli luokkaa 85-82 Lancasterin eduksi joten on vaikea uskoa etteikö yksi 30 miehen rypäs olisi muuttanut taistelun kulkua.

Olen edelleen sitä mieltä, että millään muulla armeijalla (lukuunottamatta Ruusuja, luonnollisesti) ei ollut yhtä niin paljon niin iskukykyistä porukkaa kuin Skotlannilla, ja väittäisin jopa että oli järjestäjiltä puhdas arviointivirhe niputtaa Perkele-Possut-Wanainmaa -kombinaatio samalle puolelle ja sanoisin, että kotiläksyt esimerkiksi Perkeleen osalta olivat jääneet lukematta. Ainakin Perkeleen treenileirillä keväällä olleet osasivat odottaa että Perkele on juuri niin kovassa iskuissa kuin tulostaululla männäviikonlopun jälkeen voi lukea.


Walesin komentajana sanoisin, että meillä meni erittäin hyvin. Oon mantrannut meidän omalla foorumilla ja perjantai-illan upseerikerhossa paria asiaa: Walesi on kovempi kuin paperilla näyttääkään (=kaikki ensi- ja toiskertalaisryhmät yms.) ja liikettä pitää olla. Näillä mentiin ja olen todella tyytyväinen meihin. Tulos näkyy taululla, ja ellen aivan väärin ole laskenut, meidän armeija sijoittui voitoisa kolmanneksi heti Lancaster+Skotlanti -kombinaation jälkeen.


Mitä jäi käteen?

Sanoisin, että yksittäisten ryhmien tulevaisuudesta mielenkiintoisinta on nähdä miten Rämä suhtautuu omaan tämän vuoden suoritukseensa. Sanoisin itse, että Rämä alitti odotuksensa todella raskaasti, eikä vähiten johdon osalta. Jotain muutosta on tapahduttava, joko nyt uusien värvättyjen sitouttamisen ja treenauttamisen tai johtorakenteen suhteen. Odotan mielenkiinnolla.

Maahinkaisen kurssi sitä vastoin nousi luullakseni kohisten kahden edellisvuoden jäljiltä. Täytyy sanoa, että lauantai-iltana ja erityisesti palkintojenjakotilaisuudessa harmitti, etten ollut mukana, vaikka kyseisenä hetkenä pidinkin maahinkaistabardia päälläni, taisteltuani viimeisen skenaarion Maahinkaisena juurilleni palaten. En mennyt voitonjuhliin mukaan. Keväästä asti oli jo kyllä sellainen kutina perseessä, että Maahinkainen tulee voittamaan, niin kovalla asenteella sitä lähdettiin hakemaan. Tuskin muuhun oltaisiin lähes tyydyttykään. Itse asiassa näytän veikanneen Maahinkaista Sotahuudon voittajaksi jo viime syksynä (SH09-veikkaus).

Odotan taasen innolla mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Harmaasusiin konkari-tapahtumanjärjestäjinä on kova luotto. Ehkäpä tänä vuonna nähdään Sotahuudossa taas hiukan enemmän kaivattua tunnelmaa ja historiallista fiilistelyä, kunhan sitä ei tehdä urheilullisuuden ja kilpailun kustannuksella. Vuosi 2007 osoitti, kuinka tyytymättömäksi Sotahuutajat jätettiin kun voitolta vietiin arvo sanomalla (vapaasti muotoiltuna): "...mutta eikös tää glooriaa eniten keränneen ryhmän palkinto oo kuitenkin voittoa tärkeämpi?". Vaikka Sotahuutoon tullaan pitämään hauskaa, parin viime vuoden voitonjuhlat (ja mielestäni nämä kaksi viimeisintä olivat ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat Sotahuudot, joissa todellinen voittaja oli myös kollektiivisesti moraalinen voittaja?) ovat todistaneet, kuinka tärkeäksi ja tavoitelluksi palkinnoksi Sotahuudon voitto on noussut.
Avatar
Automaattinen
Komentaja
Viestit: 1605
Liittynyt: Tiistai, 14.02.2006 23:00
Paikkakunta: Mouhijärvi

Viesti Kirjoittaja Automaattinen » Torstai, 09.07.2009 12:43

Minäpä kannan korteni kekoon, vaikkakin lyhyemmän näihin kahteen verrattuna.

Maahinkaisen ja Kuolan yhteinen marssi voidaan katsoa alkaneeksi jo SoHu 2008 paluubussissa, jolloin päätettiin perustaa MegaMaahinkainen ja lähteä voittoa ottamaan tästä nyt menneestä tapahtumasta. Tuolloin muistan selvästi kun kaavailimme meidän dreamteamiamme ja salaa toivoimme saavamme KuoLan ja Ruton puolellemme. Marssi huipentui tapahtumaan, joka oli kaikista kokemistani sotahuudoista tunnelmaltaan ylivoimaisesti paras.

Asetoveruus näkyi Lancasterin armeijassa todella selvästi. Ei ollut väliä kuka komennon heitti, toiminta alkoi heti ja päättyi lähes poikkeuksetta onnistuneisiin manöövereihin ja tämän kautta tietenkin se heijastui tapahtuman voittona. (KAKSOISVOITTONA!!)

Upeaa oli olla Kuopiolaisten yhdysupseerina ja saada tältä hienolta ryhmältä vielä pyyteetöntä toimintaa vastauksena huudettuihin komentoihin.

Huutamisesta vielä sen verran, että ääneni oli parhaassa kunnossa koko SoHu historiani aikana ja tästä voin kiittää vain ja ainoastaan sitä, että huutamista ei tarvittu lähellekään niin paljoa kuin olisi jonkun muun kanssa voinut tarvita. Juuri niin loistavasti toimi meidän selkärankaryhmien yhteistyö!!

Muiden liittolaisten kanssa asiat menivät myös melko hyvin, eli kun Kuolan tai Maahinkaisen puolesta annettiin ohjetta tai komentoa, liittolaiset toimivat kyllä mukana, ehkä lukuun ottamatta sitä lauantain RISK skenaariota, missä oli vaikeuksia saada ihmisiä hyökkäyksen toiseksi aalloksi ryhmien komentajan ollessa jossain mähisemässä.

Osasyynä tappioon pidän siis sitä että emme olleet tajunneet (osin yllättävää RISK skenun järjestämistä) nimetä ylikomentajaa koko liittoutuneelle armeijakunnalle. Edellisenä vuonna Maahinkaistabardi riitti siihen. Tosin olin kyllä tuona vuonna tynkämaahinkaisen komentajana.

Ikävä on todeta, että tämä voi olla viimeinen kerta pitkään aikaan kun saadaan tapella Kuolan kanssa samassa armeijakunnassa. Oltiin me vaan NIIN hyviä, että vaikea uskoa kenenkään järjestäjän tekevän moista "virhettä" toiste. :D

Pidetään tässä joskus jonkinlainen voitonjuhla, johon koitetaan saada koko sakki mukaan. (Tai no ainakin hyvä osuus meistä Lancasterin väestä..) Syksy voisi olla melko hyvä ajankohta, kun kerran tässä kesällä ainakin allekirjoittanut on niin kiireinen että ei taida ehtiä mihinkään enää itseään lupaamaan..

Loppukaneettina on sanottava, että kiitos kovasti Kuolalle, Rutolle ja Traumalle upeasta kokemuksesta ja tästä himoitusta palkinnosta! Seuraava vuosi tulee olemaan todella tiukkaa kisaa tuosta kilvestä.
On mahdollista että ajattelen, näin ollen voin myös olla olemassa.
Avatar
Stonetroll
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 266
Liittynyt: Torstai, 02.03.2006 13:44

Viesti Kirjoittaja Stonetroll » Maanantai, 13.07.2009 10:18

Nyt tässä asioita hiukan sulatelleena voisi heittää vielä pari ihan yleistä huomiota siitä mihinkä suuntaan tämä meidän kaikkien oma kesäfestari on mennyt.

Taistelujen pitkäkestoisuus
Tämä on yksi asia mikä iski taktisesti suuntautuneeseen silmään mielenkiinnolla, sillä joka vuosi on ollut kehitystä siihen suuntaan että taistelut eivät ratkea hetkessä vaan voivat kestää paljon pidempään, mikä muuttaa niitten luonnetta ja vaatimuksia täysin. Kun 2005 pistettiin porukka tiella ja vetäistiin iikspläts joka oli ohi alle minuutissa, niin tänä vuonna homma kesti paljon pidempään ja saattoi aaltoilla moneenkin suuntaan. Tämähän johtuu sekä osallistujamäärän kasvusta että ryhmien taktisesta ja aseellisesta kehittymisestä. Tämä kasvu on myös tehnyt monia uusia vaatimuksia ryhmille jos ne haluavat olla tehokkaita.

Tärkein vaatimus väkimäärän kasvaessa on joukkojen johtamisen tehostaminen, koska mitä enemmän on väkeä sitä paremmin niitä on johdettava, ja esimerkiksi tänä vuonna voisi sanoa että Yorkin puolella juuri johtaminen alitti vaaditun tason ja aiheutti siksi ongelmia. Tämä on muutenkin eräänlainen kuuma peruna boffauspiireissä, koska siitä on monia mielipiteitä. Osa ryhmistä käyttää intistä lainattua johtamistyyliä mikä on luultavasti melko vastenmielinen taas toisille. Ongelmia syntyi kun osa porukasta teki tomerasti jotain temppua kun muut seisoivat paikallaan koska he eivät tienneet mitä tehdä tai heille ei oltu kerrottu suunnitelmasta, mikä johti armeijan syöttämiseen surman suuhun osissa.

Toinen vaatimus ryhmille on koheesion eli selkokielellä yhdessä pysymisen merkitys. Taistelut eivät ole koskaan olleet yksilöiden välisiä dueleja, ja varsinkin linjaryhmien joissa on erilaisia toisiaan tukevilla aseilla varustettuja sotureita tarvitsee pysyä kasassa että he olisivat tehokkaita. Jopa lyhyimmissä skenaariossa eli kenttämätöissä porukka yleensä hajoaa pienempiin ja pienempiin osiin heti ensimmäisen taistelukosketuksen jälkeen, ja uskoisin että osa oman ryhmäni vahvuutta on ollut juuri se että heti taistelun alettua ryhmää on aktiivisesti yritetty pitää kasassa taistelukiihkosta huolimatta. Varsinkin kun taistelut kestävät pitempään ensimmäisen pienen voiton jälkeen taistelu ei ole vielä ratkennut ja jos ryhmä hajoaa jahtaamaan viimeisien lähellä olevien vihujen selkiä muualta paikalle tuleva yhtenäinen ryhmä voi vielä tuhota sen yksi kerrallaan, eikä silloin ryhmää ole enää mahdollista siirtää järkevän kokoisena vaikuttamaan toisaalla käytävään taisteluun.

Yksi taktiikka mikä on säilynyt kautta aikojen on kuitenkin paikallisen ylivoiman käyttö, ja koko Lancasterin armeijan taktiikka perustui juuri sen hyödyntämiseen. Kuolan ja Maahinkaisen kombo lähti kautta tapahtuman hakemaan juuri sellaisia paikkoja jossa tappelutilanteessa meillä oli enemmän miehiä lyömässä kuin vihollisella. Se saavutettiin sekä varsiaseiden keskittämisellä (Kuola) sekä selkärangasta asti tulevalla ladonovimaisella vyöryttämisellä (Maahinkainen). Yleensä keltamustat sitoivat vihollisen edestä rivitaisteluun samalla kun Jyväskylän pojjaat painoivat kyljestä sisään. Tämä toimi varsinkin jos vihollisen ryhmät jäivät yksin ja viereinen ryhmä ei tukenut kavereitaan esimerkiksi sitomalla maahinkaisia reiluun rivitaisteluun jossa lyöjien tasapaino olisi muuttunut lähemmäs 1v1 tilannetta. Tästä pääseekin sopivasti toiseen teesiin joka on...


Hyökkäävyys voittaa puolustuksen

Tästä oli jo puhuttu kavereiden kanssa ja se kuva mikä ainakin meidän porukalla on näyttää siltä että hyökkääjällä on etu muuten tasaisessa tilanteessa. Ellei puolusteta jotain edullista maastonmuotoa kuten ojaa tai linnaa ja vihollinen pakotetaan jollain keinolla hyökkäämään sitä vastaan (linnaskenut), ei puolustamisesta yleensä hyödy juuri mitään ryhmän tasolla. Tälle on muutamia ihan yksinkertaisia perusteluja.

Hyökätessä saa tulosta edullisesta asemasta kun taas puolustavalla mentaliteetilla ryhmä saattaa jättää käyttämättä paikan jossa sillä olisi paikallinen ylivoima. Varsinkin kun bofferitaistelussa ei hyökätä yleensä ylivoimaa vastaan, jolloin puolustaja ei pääse hyötymään tilanteesta vaikka sillä olisikin ylivoima jossain. Lisäksi kukaan ei hyökkää suin päin täysin puolustuksellisiin muodostelmiin kuten spartalaiseen keihäsmuuriin, jolloin sen isoin etu nollautuu tehokkaasti.

Bofferitaistelussa myös eteenpäin liikkuessa taistelu on mahdollista, taaksepäin kävellessä melkein mahdotonta. Yksilötasolla taaksepäin kävelijä saattaa törmätä puuhun tai kompastua juurikkoihin, eikä aseen käyttökään yleensä ole niin sujuvaa. Kun taas ryhmätasolla taaksepäin mennessä ryhmän hitaimmat jäävät usein vihollisen ylivoiman alle ja rivit hajoavat muutenkin helposti. Esimerkiksi Rämän irtautumisen olivat aina iloinen uutinen vastustajalle, kun valmiista taistelukosketuksesta tehtynä niissä kuoli yleensä noin 50% vihollisen painaessa välittömästi päälle. Selän näyttäminen bofferisoturille on verrattavissa siihen punaiseen kankaaseen härille ja seuraukset usein samat.

Kaiken kukkuraksi hyökkkäämisellä on myös iso moraalinen vaikutus. Ainakin itse huomasin että monessa täysin tasavertaisessa tilanteessa jossa kaksi riviä kyöräsi toisiaan, pelkkä hyökkäykseen lähtö ratkaisi tilanteen hyökkääjän eduksi. Joskus vastapuoli lähti jopa karkuun iskuakaan lyömättä ja kärsi tappioita saamatta itse aikaan mitään.
Toiset taistelevat sotahuudossa ja toiset foorumeilla, kaikille makunsa mukaan
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Maanantai, 13.07.2009 10:26

Stonetroll kirjoitti:Hyökkäävyys voittaa puolustuksen

...

Kaiken kukkuraksi hyökkkäämisellä on myös iso moraalinen vaikutus.
Aamen! Vuosi ryhmätreeniä takana Hurttien kanssa, ja ollaan todettu, että poikkeuksetta hyökkääminen aiheuttaa suurempaa tuhoa vihollisriveissä kuin puolustaminen (ellei todellakin ole kyseessä härski maastoetu, mihin vastaan hyökkääminen on viholliselta suoranaisen tyhmä strateginen virhe). Itse olen valmis pistämään paljon taistelunmoraalin piikkiin. Ensi vuonna ollaan vieläkin vihaisempia. 8)
Avatar
Gordon
Paroni
Viestit: 212
Liittynyt: Maanantai, 07.07.2008 21:35
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Gordon » Maanantai, 13.07.2009 10:51

Omasta mielestäni tämä on vähän kakspiippunen homma. Ainakin pienissä määrin tämä ei välttämättä pidä paikkansa, jos puolustaja osaa pelata tarpeeksi fiksuksi. Esimerkiksi toisessa hurttien reenipäivässä ekat taistelut toinen puoli puski melkein joka kerta päälle ja me levitettiin, sidottiin ja kierrettiin, joka johti aika usein meidän voittoon.
Niin kuin Kungfutse sanoo: "Naamas on naamas!"
Mahti
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 1684
Liittynyt: Perjantai, 24.02.2006 13:40
Paikkakunta: Leppävirta

Viesti Kirjoittaja Mahti » Tiistai, 14.07.2009 23:28

Levittäminen, sitominen ja kiertäminen toimii vain pienessä mittakaavassa. Sen toteuttaminen sadoilla miehillä vaatisi todella harjaantuneita joukkoja ja vahvoja sivustoja.
Sotahuuto 2012 pääjärjestäjä

Hyökkäys on aggressiivista toimintaa.
Avatar
Stonetroll
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 266
Liittynyt: Torstai, 02.03.2006 13:44

Viesti Kirjoittaja Stonetroll » Tiistai, 14.07.2009 23:39

Niin tässä on juuri se mielenkiintoinen juttu että asiat millä voittaa oman porukan treeneissä tai vastaavissa on ihan eri asia isommalla mittakaavalla. Tässäkin on yksi juttu mihin ryhmien kannattaisi kiinnittää huomiota, sillä lisäämällä isomman mittakaavan juttujen harjoittelua ja pohtimista voisi varmasti parantaa ryhmien toimintaa. Koska yleensä treenatessa haluaa kuitenkin voittaa juuri sen tilanteen missä taistelee sillä hetkellä, koska ison tyyppisen taistelun vaatimalla tavalla taas häviää pienessä mittakaavassa. Erilaisten rajoitteiden ja treenaustapojen kuten alueen rajaaminen on käytössä ainakin Jyväskylän treeneissä ja juuri sellaisia keinoja käyttämällä pystyy treenatessa pienelläkin porukalla simuloimaan paremmin sotahuudon armeijoiden mittakaavan tyyppistä taistelua paremmin. Loppujen lopuksi jokainen kuitenkin taistelee sillä tavalla mitä treenaakin.
Toiset taistelevat sotahuudossa ja toiset foorumeilla, kaikille makunsa mukaan
Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja saloneju » Keskiviikko, 15.07.2009 00:15

Juu, sepä se. Monet asiat, joissa ollaan nyt Hurttienkin kesken otettu vuoden mittaan selkään (erityisesti noilla treenipäivillä), tuntui Sotahuudossa tuntuvan huomattavan paljon paremmin. Mikä olikin hypoteesina, mutta jäi vähän epävarma olo. Sotahuuto kuitenkin muistutti edelleen, että Sotahuudossa pätee osaltaan vähän eri lait kuin pihamätöissä. Molempia pitää osata soveltaa; siinä vaiheessa kun linjaryhmä löytää itsensä flänkistä taistelemasta skirmaajia vastaan, eikä perääntyminen omien luokse ole enää mahdollista (tai on niin vähän joukkoja koko armeijassa jäljellä että se menee yksittäisiksi kahakoiksi), pitää pystyä mukauttamaan taistelutyyliä. Pieni linja metsässä < sama määrä skirmaajia, ellei edelleen löydy sitä Todella Edullista Maastonkohtaa.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Palaute ja jälkipelit”