Ensinnäkin jälleen kerran hauskaa oli, ääni meni huutamisesta ja paikat ovat täynnä verjnuarmuja. Ja siitäkin on ilo mainita että tänä vuonna selvittiin ilman suurempia vammoja sotahuutajien keskuudessa, lukuun ottamatta sitä onnetonta motoristia joka törmäili liikenteenohjauspaikalla.
Toiseksi vaikka oli hienoa olla voittavassa armeijassa, kunnia siitä kuuluu kyllä kaikille Lancasterin sekä liittolaisten yksiköille. Minusta yksi ero aikaisempiin vuosiin on juuri se että tänä vuonna yksikköjen taitotasot ovat tasaantuneet todella paljon, ja on vaikea väittää minkään ryhmän keskimääräisen taitotason olevan merkittävästi muita parempi. Sen sijaan ratkaisevia olivat tänä vuonna erityisesti isomman tason yhteistyö koko armeijan kesken ja taktiset manowaarit. Lancasterille eli tuttavallisesti kuolaavalle ruton näivertämälle maahinkaiselle oli otettu ainoaksi periaatteeksi että pidetään koko klimppi kasassa aina kuin mahdollista ja se tuntui toimivan. Roolijako raskas linjapumppu, keskiraskas sivustajyrä ja kevyt ja taitava skirmish-porukka täydensi toisiaan myös hyvin.
Mutta niin paljon kuin hienoja taktisia kuvioita voisikin tässä käydä läpi, niin kentällä vaikutti myös muut eli enemmän henkiset ja moraaliset asiat. Kun Yorkin tappioputki alun yhden voiton jälkeen tuntui jatkuvan loputtomiin niin se varmasti vaikutti joukkojen moraaliin ja toimintatapoihin. Itse ainakin ihmettelin sitä miten paljon pelkästään tietyllä tabardilla sai aikaan pelekoo ja vihhoo vastustajissa ja pelkästään yhden (käytännön taisteluarvo merkityksetön) raivokasta rynnäkkökäskyä jollekin liittolaisille karjuvan miehen lisääminen sai aikaseimmin staattisen rivituijotuksen muuttumaan vastustajan silmittömäksi paoksi. Ei todellakaan näin, vihollista pitää kunnioittaa mutta ei pelätä missään nimessä.
Lisäksi korviin kantautui välillä pientä kitinää vastapuolen ylintä sodanjohtoa kohtaan, mistä varmasti voi osa johtua vain pahasta tappioputkesta. Mutta silti voi niissä juoruissa olla perääkin, ja pari kertaa voitosta ei todellakaan voinut kiittää mitään muuta kuin vastapuolen täydellistä taktista pyllähdystä, yleensä kun siellä yritettiin jotain todella hienoa. Omalla puolella upseerikerhon tärkein funktio oli juuri luoda yhtenäisyyden ja samaan hiileen puhaltamisen henkeä ja vasta sen jälkeen puida taktisia ideoita. Palaveriin minusta osallistuivat kaikkien ryhmien edustajat, eikä niitä vain saneltu MaahinKuolan toimesta, tai ainakin näin minä haluan asiaa ajatella. Liittolaiset korjatkoon jos olen väärässä.
Ehdottomasti tämän vuoden tulokas oli minusta SPARTAAAAA! En luultavasti ollu ainoa joka oli myhäillyt hyväntahtoisesti mutta täydellistä floppia odottaen foorumeilla kun kuulin että paikalle olisi tulossa panssaroimaton kilvillä ja keihäillä varustettu joukko, koska se oli aina ennen ollut varma resepti kuolemaan. Mutta oikein sydäntä lämmitti kun tämä porukka osoittikin todella hyvää henkeä ja pistikin konseptin toimimaan paremmin kuin varmasti kukaan oletti. Muutenkin kuin kovan sulkeisäksiisin perusteella porukka muistutti vanhaa Kuolaa vuosien takaa, silloin kun 2005 kukaan ei uskonut että enimmäkseen keihäillä varustettu joukko voisi pärjätä joukkotappelussa.
Viimeisenä vähän mielikuvia siitä miten tänä vuonna kokeiltu armeijan kenraali toimi käytännössä. Kun Lancaster oli hävinnyt lauantain RISKin melkoisen rökäletappiolla, saatiin tämä idea koko armeijaa komentavasta kenraalista lyötyä läpi upseerikerholla ja sitä käytettiin seuraavissa spawnin sisältävissä skenuissa eli risteyskähinässä ja toisessa riskissä. Toimiakseenhan se vaati kahta asiaa, eli jotain hölmöä joka luulee osaavansa komentaa (allekirjoittanut risteyskähinän aikana) ja sitä että joukot tunnistavat ja haluavat kuunnella käskyjä (hoidettiin pienellä puheella armeijalipun alla kun koko armeijan huomio oli huudettu). Ja minusta tämä kannatti, sillä ainakin sen taistelun aikana oli todella hienoa kun ihmiset oikesti kuuntelivat käskyjä ja niiden avulla saatiin tehtyä pari melko ratkaisevaa peliliikettä. Varsinkin skenaarion lopun ratkaissut idea jättää lippupiste Rämälle samalla kun muu armeija tuhottiin ylivoimalla, mikä muuten oli Jontzun idea, ei olisi onnistunut muuten. Juuso voi varmasti kertoa jonnekin mitenkä viimeisen riskin komentaminen meni, mutta ainakin minulle siitä jäi todella hyvä maku suuhun, eikä pelkästään sen takia että pääsi toteuttamaan sisäistä Napoleonia
Mutta tässä oli päällimmäiset ajatukset mitä ensimmäisen oman sängyn lämmössä nukutun yön jälkeen sain, tähän ketjuun voisivat muutkin kirjoitella omaa ajatuksenvirtaa ihan mistä vaan tämän vuoden sotahuutoon liittyvästä.
