Kenttätaktiikka

Valkoinen ruusu, York.
Special ORC Service, (Pheliitit), Ryhmä Rämä, Entalia
Prime
Soturi
Viestit: 21
Liittynyt: Maanantai, 09.06.2008 00:21
Paikkakunta: Espoo

Kenttätaktiikka

Viesti Kirjoittaja Prime » Tiistai, 16.06.2009 19:21

Hienoa viimein on armeija jako suoritettu.

Nyt ajattelin avata meidän oman keskustelu alueen. Aiheena ei mikään muu kuin kenttätaktiikka. Eli millaisella taktiikalla lähdemme liikkeelle. Tulemmeko pyrkimään agressiivisesti vastustajan kimppuun vai odotammeko että he tulevat meidän luoksemme?

Entä missä on tällä hetkellä on kunkin ryhmän vahvuudet ja heikkoudet. Mielipiteitä myös toisista porukoista saa esittää. (jopa suotavaa).

Itse toivoisin että sovitaan jo nyt selkeätä pelisääntöä että millaisella ryhmityksellä lähdetään mihinkin scenaarioihin eli kuka pitää meidän linjassa keskustaa. Millainen taktiikka meillä on riskiin ja metsätaisteluihin.

Lisäksi jakaa tietoa siitä millaisella varustuksella porukka on lähdössä.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä. Tuliko meidän yrittää porukalla luoda tuollaiset punaiset ruusut asepaitoihin? En itse tiedä miten paha rasti moisen tekeminen olisi mutta luulisi että sabluuna ja spreimaalilla moinen syntyisi aika nopeasti.

- Ari
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Tiistai, 16.06.2009 22:40

Ehdotan kentällä vihollisen aktiivista, aikaista ja nopeaa pussittamista ja kolaamista, enne kuin meille käy samoin. Vaikka meillä on linjavoimaa, ei mielestäni päänhakkaus Mahinkaisen, Kuolan ja ehkä jopa Vishnan kanssa johda mihinkään. Poislukien tietysti jos skenaarion tehtävä sen vaatii.

Vaikka Rämän vahvuus on nyt jo 45! ei varsinaista linjaa ole kuin n.18-20 miehen edestä. Loput ovat kahdessa iskuryhmässä ja tukiryhmässä. Heikkoutena saattaa olla liian monen aliryhmän sekoilu, mutta oikein pelattuna tämä saattaa olla myös vahvuus. Rämässä on myös paljon uutta verta, joka on tietysti heikompaa kuin veteraanin veri. Rämä tulee tänä vuonna keskittymään enemmän omaan pöytäänsä ja yrittää pelastaa / johtaa muuta mailmaa vasta sitten kun oma potti on hoidettu. Lupaan myös kunnostautua tässä itsekkin ja johtaa vain rämässä. Numerosta 112 saa kuitenkin tarvittaessa apua jos siltä tuntuu :P

Uskon, että nyt kun armeijan runko on kolme isoa kokenutta ryhmää ei passiivisuutta tai vastaavaa esiinny. Ainakin viime vuonna oli lukuisia tilanteita jossa ryhmä x olisi voinut pelastaa päivän jos olisi tehnyt jotain, eikä vain seurannut vierestä. Monella ryhmällä on nyt paljon kokemusta ja pelisilmä on varmasti kehittynyt niin liittolaisilla kuin vihollisillakin. Mahtavaa päästä kahden ison ja kokeneen ryhmän rinnalle!

Rämälle ehdotan kentällä tai metsässä reunapaikkaa ja agressiivista hyökkäystehtävää. Häröpallo liitolais ryhmät voivat tulla perässä. Riskissä ehdotan vahvaa tiedustelua&yhteyden pitoa koko skenaarion ajan, sekä ylireagoivaa omien lippujen suojelua! Pisteiden haltuun ottoon iso tai isoja bloggeja jotka hyökkäävät tiedusteltuihin kohteisiin. Tarpeeksi iso bloggikun saa riski pisteen ilman tappiota, vihollisen paetessa lippunsa kanssa. Tämä oliskin ovelaa ennakoida ja järjestää valmiiksi lipunkaappaus osasto, joka menisi esim. tiedustelun mukana jo valmiiksi asemiin. Myös häirintää pitää käyttää niin, että se on hyvää =) Metsäskenussa ehdotan vihollisen ryhmien houkuttelua erilleen ja tuhoamista kootusti.

Aseiden jakauma 10.6.
Varsi: n .13 joista: 6x keihäs, 3x2-k miekka, 4xhilpari
Kilpi: n. 22
Viimeksi muokannut Susikukko, Tiistai, 16.06.2009 22:46. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Tiistai, 16.06.2009 22:42

Meiltä tulee 12 batman-kilpeä, niitä tukemaan läjä varsia ja pari kevyempää kaveria vahtimaan selustaa. Jamppoja tulee yhteensä noin 25.

Kentällä voidaan joko mennä täysillä päälle, jolloin saadaan yks ryhmä pois pelistä, tai sitten voidaan pelata aikaa ihan naurettavan pitkään. Molempia on treenattu.
It'll be awesome.
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Viesti Kirjoittaja Archibald » Tiistai, 16.06.2009 23:29

Joo toi on aika lyhyt ja ytimekäs kooste vuoden tapahtumista. Kuluneena vuonna olemme panostaneet enemmän kuin koskaan.

Olemme rekrytoineet jonkin verran uusia tulokkaita, mutta selkärangan muodostaa kokeneet sankarit. Kilpirivissä suurin osa on aikaisempia linjamättäjiä ja uudet ovat treenanneet ahkerasti. Sisätreenit aikaistivat treenejä pk-seudulla, mutta kaikki eivät käyneet treeneissä säännöllisesti. Niin ja häröpallo Entaliasta tehtiin Entalia ry, tai siis. Sulkeisviikonloppuna treenasimme muotoja, yhdenaikaisuutta, voimaa ja kuria.

http://kuvablogi.com/blog/7965/18/
(Lopussa biletystä, ei kannata katsoa)

Siinä on huomattavimmat harppaukset. Teemme vielä pitkiä keihäitä buustaamaan linjaa ja tuunaamme keskikokoisia superkilpiä vanhoista minkkiverkkotornikilvistä. Myös tabardit muuttuvat asetakeiksi. Tämä ei vaikuta mitenkään taisteluun paitsi että tappelemme paremmalla fiiliksellä. Panssaria on tilattu niin paljon, että kaikille halukkaille riittänee kypäriä ja linjamiehille torsot.

Metsässä kuitenkin olemme kevyeempiä. En usko että kaikki tornikilvet ovat käytössä koska muutamia tapauksia on tiedossa että varusteita kevennetään. Mutta muutamalla kilvellä saadaan aikaan todella tehokas tulppa tielle! Jos halutaan vain puolustaa yhtä kohdetta, voimme tehdä sitä *kauan*. Sanoisin, että olemme aika monipuolisia paitsi metsässä jossa häviämme vauhdissa.


-a

3D17: Ensimmäisessä viestissä on niin paljon ulottuvuutta että tästä kehittynee yleinen taktiikkakeskustelu.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Tiistai, 16.06.2009 23:45

Hyviä kuvia... eniten pidin Ollin kireestä perseestä :twisted:
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Keskiviikko, 17.06.2009 08:51

Jep, harkitsin, että oisin vaihtanu verkkarit, mutta sitten kun tajusin että kuvataan niin oli pakko pitää farkut jalassa... :wink:
It'll be awesome.
Sir Overpond
Paroni
Viestit: 232
Liittynyt: Sunnuntai, 02.03.2008 12:26
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Sir Overpond » Keskiviikko, 17.06.2009 10:37

Vaikka Entalia tätä nykyä pystyy pidättelemään vihollista niin kauan kuin pippuri kasvaa, aloitteen ottaminen eli kimppuun käyminen (etenkin silloin kun vihollinen on epätietoinen huom! Silloin johtajat vahva asenne ja päättäväinen rynnäkkö!) on useimmiten hyödyllistä, ja varmaan sopii Rämän ja SOSin tyyliin.

Punaisen ruusun maalaaminen asetakkeihin on vähän huono idea: Rämän tabardeissa se ei näy (ei tietenkään tarvitsekaan näkyä, punainen väri riittää) enkä ainakaan itse halua ottaa hienoon uuteen takkiini pysyvää maalausta. Sen sijaan yksinkertainen punainen ruusun muotoon leikattu kangaspala, jonka voi helpoisti ommella kiinni ja helposti myös irrottaa, voisi olla ihan hyvä idea.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Keskiviikko, 17.06.2009 13:02

Sir Overpond kirjoitti:Punaisen ruusun maalaaminen asetakkeihin on vähän huono idea: Rämän tabardeissa se ei näy (ei tietenkään tarvitsekaan näkyä, punainen väri riittää) enkä ainakaan itse halua ottaa hienoon uuteen takkiini pysyvää maalausta. Sen sijaan yksinkertainen punainen ruusun muotoon leikattu kangaspala, jonka voi helpoisti ommella kiinni ja helposti myös irrottaa, voisi olla ihan hyvä idea.
Tuo on hyvä idea ja jos ei siihen aika, taidot tai kiinnostus riitä niin punainen käsivarsi nauhakin ois jos pop, mutta onko joku joka ei pysty muistamaan, et Rämä, SOS ja Entalia on omia? Jaettavat käsivarsi nauhat liittolaiselle pitkään skenuun vois olla tarpeen? mut sit niit pitäis olla n.100?!? Sekin vähän köyhä idea ellei jollain oo sataa nauhaa? Minulla olisi valvoista paksua narua josta voisi leikata pätkät liittolaisille pitkään skenuun, mutta maksaako vaivan?
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Kommando
Herttua
Viestit: 831
Liittynyt: Perjantai, 06.02.2009 22:46
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kommando » Keskiviikko, 17.06.2009 18:45

Nasta juttu, että batman-kilvet on punaisen ruusun puolella.

Hihanauhat, no comments.

EDIT: niin siis valkoisen ruusun puolella, lukihärö ja ajatuslapsus.
Viimeksi muokannut Kommando, Torstai, 18.06.2009 18:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Rämäpää Rämäläinen 09-14, Etelän Imperiumin Insinööri -15, Akatemian Patterin Luutnantti -16, Valdyrin Skaldi -17-19, Etelän Imperiumin Patterin komentaja -22.

PK-seudun hullu tiedemies
Beatific kirjoitti:Tulipa rekrytoitua oikea kultakimpale Pirttimäen treenileirillä :-)
Avatar
Beatific
Kuningas
Viestit: 2797
Liittynyt: Keskiviikko, 05.07.2006 09:01
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Beatific » Keskiviikko, 17.06.2009 23:08

Jos toinen osapuoli merkitsee joukkonsa, saavat molemmat osapuolet saman edun. Ainoa mahdollisuus keulia tässä on opetella armeijat & ryhmät.

Mutta jos joukkoja pitäisi jostain syystä merkitä, ostaisin EDIT: valkoista köyttä, leikkaisin siitä 1.5m paloja jotka solmisin hartian yli pujotettaviksi lenkeiksi. Näitä voisi sitten treeneissä pitkin talvea uudelleenkäyttää puolien merkkaamiseen.

Miten jakaminen ja talteen kerääminen sitten onnistuisi skenaarioihin, en tiedä. kannattaisi ehkä organisoida järjestäjien kanssa.
Viimeksi muokannut Beatific, Torstai, 18.06.2009 13:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Assassiini skeittaa Kartanolinnan mailla ympäri vuoden
Avatar
Aarimoto
Työn Sankari
Viestit: 1323
Liittynyt: Sunnuntai, 24.09.2006 08:20
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aarimoto » Torstai, 18.06.2009 13:12

Sir Overpond kirjoitti:Punaisen ruusun maalaaminen asetakkeihin on vähän huono idea: Rämän tabardeissa se ei näy (ei tietenkään tarvitsekaan näkyä, punainen väri riittää) enkä ainakaan itse halua ottaa hienoon uuteen takkiini pysyvää maalausta. Sen sijaan yksinkertainen punainen ruusun muotoon leikattu kangaspala, jonka voi helpoisti ommella kiinni ja helposti myös irrottaa, voisi olla ihan hyvä idea.
Ok, sekaannusta on ollut foorumeilla. Yorkin suvun vaakuna on valkoinen ruusu: http://en.wikipedia.org/wiki/House_of_York ja se näkyy niin Entalian, SOS:n kuin Rämänkin puvuissa ihan fine. Tietenkin Albergan Assassiineilla on jo ihan riittävän valkoinen räpellys logonaan, jottei millekään lisäproxylle liene tarvetta.

Mahdollinen käsinauhakin on siis valkoinen.
Teh Aarimoto
Gonahtanut vanha karhu
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Torstai, 18.06.2009 16:32

Päivitettyä infoa: meijän linjavahvuus on tänä vuonna 28 ellei tappioita tuu.
It'll be awesome.
Avatar
viikinkisoturi
Herttua
Viestit: 566
Liittynyt: Maanantai, 12.03.2007 17:55
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja viikinkisoturi » Torstai, 18.06.2009 18:25

Mä olin huomannu kas saman ku Aarimoto, mutten kehdannut kommentoida kun luulin olevani väärässä :oops:
Kuva
Avatar
fwuredz
Kreivi
Viestit: 270
Liittynyt: Perjantai, 18.08.2006 23:28
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja fwuredz » Torstai, 18.06.2009 20:36

tietääkö kukaan tosta skenarioalueesta yhtään mitään? koska ei olis yhtään hullumpi ajatus jos jollain riittäis aikaa/energiaa käydä tekee pienimuotosta tievaa alueella, ja sitten kertoa täällä jos maastosta löytyy joitain maastonkohtia jotka saattais vaikuttaa tähän kenttätaktiikkaan, tai jotain muitakaan seikkoja jotka saattasivat vaikuttaa esimerkiksi joukkueiden asetteluun?
Bono vinci satius est quam almo more iniuriam vincere. Nemo me impune lacessit!
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Maanantai, 29.06.2009 07:39

Vaikka mielessäni pyörii villejä manööverejä niin jos skenaario ei ole pelkkä kenttätaistelu jättialueella, niin ehdotan valkoisten yleistaktiikaksi aina koottua etenemistä ja toimintaa, tällöin meillä on n.100! soturia kasassa, jonka on "helppo&mukavaa" kolata vaikka kaikki vastaan tulevat ryhmät yksitellen. Myös Veijo skirmaaja miettii kahdesti ennen kuin hyökkää SADAN soturin selkään ja ainakin Rämässä on joka aliryhmässä ja sitten vielä koko rämässä hyvät suojausosat.

En tarkoita tällä sitä, että emme tee mitään peliliikkeitä vaan, että PELAAMME kootusti yhteisen asian/tavoitteen eteen.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Nopsku
Herttua
Viestit: 668
Liittynyt: Maanantai, 30.01.2006 18:05
Paikkakunta: Vantaa, Finland
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Nopsku » Maanantai, 29.06.2009 11:41

Sir Overpond kirjoitti: Sen sijaan yksinkertainen valkoisen ruusun muotoon leikattu kangaspala, jonka voi helpoisti ommella kiinni ja helposti myös irrottaa, voisi olla ihan hyvä idea.
Kävisikö tällainen idea joka on helppo toteuttaa ja näyttääkin ihan kivalta?
Kuva
Tuo kuvan ruusuke on siis väärän värinen, mutta siis samalla idealla ja valkoisesta lakanakankaasta se voisi olla ihan hyvä armeijan ruusukkeeksi. Tuollaisen väkää aika kokematonkin ompelija, kun siihen ei oikeastaan tarvita ompelemista. Suorakaide kangas vaan laskoksille, nitojan niitti keskelle ja yhdet reunoihin "avaamaan" ruusu ja niitillä kiinni tabardiin.

Jokainen porukka voisi tehdä ne itselleen aika vähällä vaivalla.
"Some of us do more than Dream"
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Maanantai, 29.06.2009 15:23

Anteeksi kovasti, mutta ainakin minun aatamin aivoilla tuo näyttää kovin moni mutkaiselta. En myöskään usko, että Entalia, SOS, RÄMÄ + Selenet osastolla on vaikeuksia tunnistaa toisensa.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Maanantai, 29.06.2009 15:26

Mulla on vielä ainakin kymmenen asetakkia, jotka oottaa ompelua. Katotaan niitten jälkeen sitten.
It'll be awesome.
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Viesti Kirjoittaja Archibald » Maanantai, 29.06.2009 16:08

Mulla on 2 tornikilpeä, pienempiä kilpiä, cheini ja pleittipanssaria, aseita, kiillotukset ja vaikka mitä kesken.


-a
Avatar
Haltia
Kuningas
Viestit: 2733
Liittynyt: Maanantai, 28.05.2007 12:45
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Haltia » Maanantai, 29.06.2009 16:17

Eiköhän me tunnisteta toisemme. :D Turhaan mitään hihamerkkejä laitetaan. Meidän kaikki ryhmät ovat niin hyvin tunnistettavissa, koska olemme nähneet vaivaa ulkoasuun ja meitä ei voi sekoittaa muihin. Sekä Entalia, SOS, Rämä ja Selene ovat oikeasti niitä harvoja ryhmiä jotka näyttävät hyvältä ja taistelevat tehokkaasti yhdessä.
Vaikka Selene onkin tehnyt taktisen ratkaisun ja liittynyt osaksi Rämää, me olemme kuitenkin omana ryhmänämme pukeutuneet Selene vaatteisiin. Hihanauhan laittaminen on mietinnässä, mutta se taitaa olla ihan turhaa. Seleneläisiä on taistelemassa 7 sorjaa soturia.

Ja lisätäkseni asiaa vielä, Selene haluaa sijoittua kentässä kilpien taakse, tehdä pari ekaa ammutaa sieltä ja sitten menemme pareittain sivuilta ohi tai pidämme huolen selustasta.
Selene! Nainen, liity meihin!
http://selenejousineidot.multiply.com/
Avatar
tiarAnon
Sotalordi
Viestit: 1379
Liittynyt: Torstai, 23.02.2006 14:47
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja tiarAnon » Maanantai, 29.06.2009 23:08

Nyt vähän visioita ja suunnitelmia treenien pohjalta. Tuli hyvin se fakta että me ei liikuta enää nopeasti, eikä mielellään koukata. Me voidaan tulla keskeltä läpi, mutta sanosin, että meijän armeijasta Rämä on se liikkuvin osa. Rämä saa siis palata juurilleen ja olla tänä vuonna myös nopea, eikä vaan röyhkeä. :wink:
It'll be awesome.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Maanantai, 29.06.2009 23:22

Ja kyllä me jumalauta liikumme! 10 skirmaajaa selässä on ärsyttävä, mutta kun vajaa 50 panssari mörköä hyökkää laser ajan varusteiden kanssa niin siinä ei voin kuin kuolla. Myös meidän liikke sivusta estää skirmaajien tulon siitä suunnasta =)
Viimeksi muokannut Susikukko, Maanantai, 29.06.2009 23:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Avatar
Archibald
Marsalkka
Viestit: 2182
Liittynyt: Torstai, 30.03.2006 19:56
Paikkakunta: Stockholm

Viesti Kirjoittaja Archibald » Maanantai, 29.06.2009 23:23

Joo meille helpot ja rankat tehtävät eli linja keskellä. Kun joka toinen ukkeli ei tiedä miten toimitaan (aktiivisuuden puute) homma ei toimi. No huomattiin ettei pystytä liikkua muodossa. No mutta puolustaminen on siistiä ja tehokasta joten voidaan tehdä se ankkuripiste jos tarve vaatii.

Rämä oli hyvä mutta toivoisin enemmän aktiivisuutta. Aika pahasti väsähti lopussa. Sellaista 2007 kukkulameininkiä: nopeasti liikutaan paikasta toiseen yhtenä blokkina ja teurastetaan heikot kohdat yksitellen.

No SOS jäi vähän varjoon :)


-a
maestro
Kapteeni
Viestit: 127
Liittynyt: Perjantai, 20.04.2007 08:18
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja maestro » Tiistai, 30.06.2009 00:43

Täytyy sanoo noista Entalian batman kilvist, et niil sopiikin tehä pysäyttäviä blokkeja. Itse keihäsmiehenä hämmennyin aikalailla, et mihin hittoon sitä pistäis kun jäbät piiloutuu kokonaan niihin kilpien taakse :)

Muutenkin ois loistavaa keksii jokaiselle ryhmälle (SOS, Entalia ja Rämä) tietty toimintatapa josta lähetään soveltaa skenaariokohtaisesti. Lähtis paremmin käyntiin jos on joku pohja toiminnalle.
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Tiistai, 30.06.2009 08:12

Rämä liikkuu
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Richard III”