Kehu, hehkuta, lesoa (kohtuudella)

Yleistä keskustelua liittyen Sotahuutoon.
Bianco
Ritari
Viestit: 77
Liittynyt: Tiistai, 21.03.2006 18:47
Paikkakunta: Hämeenlinna

Kehu, hehkuta, lesoa (kohtuudella)

Viesti Kirjoittaja Bianco » Sunnuntai, 16.07.2006 19:05

Mikäli kotiväkesi, ystäväsi ja/tai muut tuttavasi eivät jaksaneet kuunnella juttujasi palattuasi kotiin, tai he ovat jo kyllästyneet vaikka sinusta tuntuu että kaikkea ei ole vielä kerrottu tai että osan tarinoista voisi kertoa uudestaankin, tämä topikki on avoin sitä varten. Täällä saa siis hehkuttaa koettuja yhteenottoja, ylistää omia ja vastustajan joukkoja ja jopa paistatella omassa loisteessaan. Älkää ärsyttäkö toisianne/alkako tappelemaan.

Aloitan kuvailemalla vaikkapa omille verkkokalvoilleni lähtemättömästi piirtyneen, lähes elokuvallisen kohtauksen, jossa Wanainmaan soturi ja Puola-Liettuan esitaistelija sortui hiekkaan käytyään kiivaan kaksintaistelun Teutonien edustajaa, Maahinkaiskaartin jäsentä vastaan, ja kuinka tämän seurauksena Wanainmaa kävi tiedustelu-upseerinsa johdolla katkeraan hyökkäykseen kohti mainitun kaartin rivistöä. Tilanteesta puuttui vain Turisaksen “Rexi Regi Rebelliksen” viimeinen säkeistö soimasta taustalla. Tämän perusteella Peter Jackson suunnitteli taistelukohtauksen elokuvaansa “Kuninkaan Paluu”.
Let others rise
To take our place
Until the earth is free!
Avatar
Neya
Soturi
Viestit: 29
Liittynyt: Tiistai, 04.07.2006 14:09
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Kehu, hehkuta, lesoa (kohtuudella)

Viesti Kirjoittaja Neya » Sunnuntai, 16.07.2006 20:00

Bianco kirjoitti:Mikäli kotiväkesi, ystäväsi ja/tai muut tuttavasi eivät jaksaneet kuunnella juttujasi palattuasi kotiin, tai he ovat jo kyllästyneet vaikka sinusta tuntuu että kaikkea ei ole vielä kerrottu tai että osan tarinoista voisi kertoa uudestaankin, tämä topikki on avoin sitä varten. Täällä saa siis hehkuttaa koettuja yhteenottoja, ylistää omia ja vastustajan joukkoja ja jopa paistatella omassa loisteessaan. Älkää ärsyttäkö toisianne/alkako tappelemaan.

Aloitan kuvailemalla vaikkapa omille verkkokalvoilleni lähtemättömästi piirtyneen, lähes elokuvallisen kohtauksen, jossa Wanainmaan soturi ja Puola-Liettuan esitaistelija sortui hiekkaan käytyään kiivaan kaksintaistelun Teutonien edustajaa, Maahinkaiskaartin jäsentä vastaan, ja kuinka tämän seurauksena Wanainmaa kävi tiedustelu-upseerinsa johdolla katkeraan hyökkäykseen kohti mainitun kaartin rivistöä. Tilanteesta puuttui vain Turisaksen “Rexi Regi Rebelliksen” viimeinen säkeistö soimasta taustalla. Tämän perusteella Peter Jackson suunnitteli taistelukohtauksen elokuvaansa “Kuninkaan Paluu”.
Todellakin. Se oli ihan semmonen, et kun Henkka kaatu hidastetusti, kuvataan hetki ihmisten ilmeitä ja heti sekunnin päästä Otto karjasee. Kuvataan Wa(i)nainmaata kun ne ryntää Maahinkaisten kimppuun hetki normaalilla vauhdilla ja sit edestä äänettömällä ja hidastetusti. Sit sivusta kun ne menee toisiaan päin.Kun linjat on murrettu, kuvataan ylhäältä kenttää ja hurjaa joukko mättöö... Uuh...
mömmö kuittaa.
Avatar
Grislan
Paroni
Viestit: 178
Liittynyt: Keskiviikko, 22.02.2006 17:29
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Grislan » Sunnuntai, 16.07.2006 20:21

Ja jumankekka, että oli hieno fiilis kaatua siellä edessä naamalleen ja kuulla sotajoukkojen ryntäävän toisiaan kohti! Sen taistelun lopputulosta ei kukaan olisi voinut tietää ennalta, hilkulle se meni nytkin. Silloin ei hävettänyt eikä edes v*tuttanut hävitä. Parasta oli, että sai taistella pitkästä aikaa taistelun, jossa adrenaliini virtasi kuin vuoripuro ja vastustaja oli oikeasti hyvä!
Härifrån tvättas!
Avatar
Misumasu
Marsalkka
Viestit: 2292
Liittynyt: Sunnuntai, 30.04.2006 20:55
Paikkakunta: Jyväskylän mlk

Viesti Kirjoittaja Misumasu » Sunnuntai, 16.07.2006 21:53

Grislan kirjoitti:Ja jumankekka, että oli hieno fiilis kaatua siellä edessä naamalleen ja kuulla sotajoukkojen ryntäävän toisiaan kohti! Sen taistelun lopputulosta ei kukaan olisi voinut tietää ennalta, hilkulle se meni nytkin. Silloin ei hävettänyt eikä edes v*tuttanut hävitä. Parasta oli, että sai taistella pitkästä aikaa taistelun, jossa adrenaliini virtasi kuin vuoripuro ja vastustaja oli oikeasti hyvä!
Joo, voi toivoa, että ropeconissa rematchi :wink: Hyvin näyttävä ja tasainen oli matsi, eikä varmaankaan kummallekkaan jäänyt mitään hampaankoloon. Hienosti oli Rämä suunnitellut tämän duelin ja sen perään joukkojen yhteenoton :D
Sieluni Jumalalle, miekkani Maahinkaiselle.
Synnit meneekin sitten Ruton piikkiin.
Avatar
Baasis
Kersantti
Viestit: 55
Liittynyt: Sunnuntai, 09.04.2006 21:28
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Baasis » Sunnuntai, 16.07.2006 21:57

Se oli kyllä ehdottomasti upein matsi. Dueli oli hienoa katella ja se aivotan chargetus vastustajan kimppuun. Aivottamasta puhun nyt vain omasta puolestani.
Avatar
Jesua Sukaton
Herttua
Viestit: 898
Liittynyt: Perjantai, 24.03.2006 12:37
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Jesua Sukaton » Sunnuntai, 16.07.2006 23:57

Sunnuntain viimeinen skenaario oli aika hieno.

Vihollisjoukot oli lyöty kukkulalta ja maahinkaisten ja muiden hengissä säilyneiden teutoneiden joukot puolustivat lippua. Henkiin heränneet vastustajat palaava ja hitaasti alkavat ympäröidä meitä. "Kuollaan sitten nyt mutta lippu juoksee!"- tai jotain vastaavaa huudettiin ja maahinkaislippuhan juoksi.

Sitten puolalaiset tulivat.
Jos Steel Panthers kiinnostaa eikä häviäminen pelotan niin laita viestiä.
t: ex Corona Muraliksen keihäsmies
Avatar
Stonetroll
Sotahuuto '12 -järjestäjä
Viestit: 266
Liittynyt: Torstai, 02.03.2006 13:44

Viesti Kirjoittaja Stonetroll » Maanantai, 17.07.2006 00:30

Itse ainakin olin pakahtua ylpeydestä kun sunnuntain kenttätaistelussa jossa teutonit puolustivat, kun Kuolan "paraatiliikkeet" toimivat täydellisen särmästi.

Olimme vasemmalla laidalla omasta päin katsottuna, ja teutonirivi oli reilusti lyhyempi juuri siltä puolelta. Käskyllä "kymmenen askelta vasempaan. Rynnäkköön!" porukka siirtyi käskettyyn suuntaan kuin sveitsiläinen kello vihollisen vyöryessä lähemmäs ja törmäsikin Rämään suoraan edestä kyljen tarjoamisen sijaan. Tietenkin lopussa kuolimme kaikki, mutta ei sen niin väliksi.
Toiset taistelevat sotahuudossa ja toiset foorumeilla, kaikille makunsa mukaan
Mekol
Paroni
Viestit: 160
Liittynyt: Tiistai, 06.06.2006 19:38

Viesti Kirjoittaja Mekol » Maanantai, 17.07.2006 12:53

Kuolan kanssa tehty taktinen siirtyminen kymmen askelta vasempaa ja rynnäkkö todella oli mahtava.

Upeinta kuitenkin oli linjojen hajottua haastaa yksinäisiä puola-liettua joukon ritareita kaksintaisteluun. Suurkiitokset heille.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Maanantai, 17.07.2006 13:47

Doomcrow kirjoitti:kuolitte sunnuntaina siinä kuin entalia pääsi paremmin kun hyvin hyökkäämään sivustaanne vietiin teidän lippu siinä samalla
Oli se musta aalto seisauttavaa katseltavaa. Taisin saada yhden teistä nitistettyä vastahyökkäykselläni (kiitos Orc Servicen kilven), kunnes minut seivästettiin maahan.
Itselleni sunnuntainen kenttätaistelu, missä Kuola pääsi kiertämään tornikilpien sivustaan ja nuohoamaan keihäillä koko lössin, oli jotain aivan erikoista. Kaikki se patouma hävityistä kenttätaisteluista pääsi purkautumaan ja sai varrastaa lähes suojatonta kerettiläislaumaa Herran ilolla ja siunauksella.
Beatings will stop once morale improves.
Beornegar
Soturi
Viestit: 23
Liittynyt: Perjantai, 03.03.2006 17:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Beornegar » Maanantai, 17.07.2006 16:21

Musta koko sodan hienoin ja mieleen painuvin kohta oli risk-skenaarioissa, kun Wanainmaa oli juuri tullut respaamasta ja matkalla kohti tietojen mukaan täysinäistä Kuolan linjaa... Sitten kuuluu huuto, että Kuolan lippu on viety. Koko Wanainmaa rupee huutamaan taistelutaktiikkaansa häröpalloo ja alkaa juoksemaan kohti... Kaikki matkalla vastaan tulevat liittolaiset hyppäävät tien sivuun ja huutavat: Tuohon suuntaan! Kuola on siellä! Kaikki pois tieltä, tehkää tilaa Wanainmaalle! :D Siinä tuli loistava fiilis
Avatar
Ketku
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 1097
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 23:31
Paikkakunta: Hämeenlinna / Tampere

Viesti Kirjoittaja Ketku » Maanantai, 17.07.2006 16:26

Häröpallon ja sen toimivuuden pohjalta johtokunta rakentelee jo masentavia ideoita.
Älä selitä, siten et voita ainakaan.
Avatar
Baasis
Kersantti
Viestit: 55
Liittynyt: Sunnuntai, 09.04.2006 21:28
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Baasis » Maanantai, 17.07.2006 16:32

Miksi mua alko pelottaan?
Pahistonttu
Kuningas
Viestit: 3422
Liittynyt: Maanantai, 20.03.2006 21:56
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Pahistonttu » Maanantai, 17.07.2006 16:49

Me voitettiin! :D
(tulihan se ulos :D )
Hän, joka sitoutuu kunniaan on hävinnyt jo ennen taistelun alkua.
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Maanantai, 17.07.2006 21:10

Itselläni olisi pieni kysymys palkkiksille. Olikohan se Son of Perkeleen riveissä eräs heppu, jonka hopeisessa kilvessä oli 4 mustaa neliötä. Mistä moinen merkki? Onko omaa designia, vai mitä? Näytti vain todella paljon itse käyttämältäni logolta.
Beatings will stop once morale improves.
Bianco
Ritari
Viestit: 77
Liittynyt: Tiistai, 21.03.2006 18:47
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Bianco » Maanantai, 17.07.2006 22:10

Beornegar kirjoitti:Kaikki matkalla vastaan tulevat liittolaiset hyppäävät tien sivuun ja huutavat: Tuohon suuntaan! Kuola on siellä! Kaikki pois tieltä, tehkää tilaa Wanainmaalle! :D Siinä tuli loistava fiilis
Tuntuu aina hyvältä saada rispektiä aseveljiltä, vihollisesta puhumattakaan. Itse olen omissa harjoituksissamme niitä joiden yli yleensä kävellään heti alkuun, ja minulle oli ihan uusi kokemus, kun kerran - kaksi kenttätaistelussa yksittäinen Teutoni väistyi tieltäni ilmeisesti pelkän Wanainmaan tabardin pelottamana.

Kiitos, jätkät. On mukava ratsastaa teidän maineellanne. :)
Let others rise
To take our place
Until the earth is free!
Avatar
Ketku
Sotahuuto '09 -järjestäjä
Viestit: 1097
Liittynyt: Sunnuntai, 26.02.2006 23:31
Paikkakunta: Hämeenlinna / Tampere

Viesti Kirjoittaja Ketku » Maanantai, 17.07.2006 22:25

Komentajaa hävettää oma saamattomuus ns. dueleissa paria vastustajaa vastaan. Olisi pitänyt mennä paremmin.
Älä selitä, siten et voita ainakaan.
Avatar
Grislan
Paroni
Viestit: 178
Liittynyt: Keskiviikko, 22.02.2006 17:29
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Grislan » Maanantai, 17.07.2006 22:33

Ketku kirjoitti:Komentajaa hävettää oma saamattomuus ns. dueleissa paria vastustajaa vastaan. Olisi pitänyt mennä paremmin.
Sä nyt ootkin ihan tunari! Ei nyt vaan, kaikillehan noita sattuu.
Härifrån tvättas!
Avatar
Lijacote
Kersantti
Viestit: 59
Liittynyt: Lauantai, 03.06.2006 08:58

Viesti Kirjoittaja Lijacote » Tiistai, 18.07.2006 00:23

MrBigMr kirjoitti:Itselläni olisi pieni kysymys palkkiksille. Olikohan se Son of Perkeleen riveissä eräs heppu, jonka hopeisessa kilvessä oli 4 mustaa neliötä. Mistä moinen merkki? Onko omaa designia, vai mitä? Näytti vain todella paljon itse käyttämältäni logolta.
Juu, tästä kyseinen kilvenkäyttäjä puhuikin jossain muussa säikeessä, oli siis hätäisesti rakennettu kilpi, eikä sitä oikein ehtinyt viimeistelemään.

http://snild.laatikko.org/sotahuuto/viewtopic.php?t=471
Viimeksi muokannut Lijacote, Tiistai, 18.07.2006 00:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Hellowenisti
Sotahuuto '15 -järjestäjä
Viestit: 503
Liittynyt: Sunnuntai, 21.05.2006 21:16
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Hellowenisti » Tiistai, 18.07.2006 00:33

Lijacote kirjoitti:
MrBigMr kirjoitti:Itselläni olisi pieni kysymys palkkiksille. Olikohan se Son of Perkeleen riveissä eräs heppu, jonka hopeisessa kilvessä oli 4 mustaa neliötä. Mistä moinen merkki? Onko omaa designia, vai mitä? Näytti vain todella paljon itse käyttämältäni logolta.
Juu, tästä kyseinen kilvenkäyttäjä puhuikin jossain muussa säikeessä, oli siis hätäisesti rakennettu kilpi, eikä sitä oikein ehtinyt viimeistelemään.

http://snild.laatikko.org/sotahuuto/viewtopic.php?t=471
No ainakin väritys oli hieman erilainen musta pohja siinä kyllä oli ja hopeinen risti (jesse kiinityksen takia)
Avatar
MrBigMr
Sotalordi
Viestit: 1085
Liittynyt: Torstai, 01.06.2006 11:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja MrBigMr » Tiistai, 18.07.2006 00:53

Hellowenisti kirjoitti:No ainakin väritys oli hieman erilainen musta pohja siinä kyllä oli ja hopeinen risti (jesse kiinityksen takia)
Aah, ymmärrän. Ei sitä vähän kauempaa oikein erottanut. Näytti ihan tältä:
http://www.labyrinth-productions.com/
Beatings will stop once morale improves.
Avatar
s_kettu
Paroni
Viestit: 180
Liittynyt: Keskiviikko, 01.03.2006 23:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja s_kettu » Tiistai, 18.07.2006 11:55

Täytyy sanoa että minulle tapahtuma oli tuloksellisestikin suuri menestys. Onnistuin kaappaamaan 5 vastustajan lippua joista yksi koko puola-liettuan lippu ja tappoja tuli paljon ainankin 5 joka skenussa(paitis tossa saatossa kun jouduin keihään kannssa etulinjaan sinne taakse kuolin aika nopeesti :cry: ).
Mutta koko tapahtuman koho kohta oli varmaan kun jossain kentässa oltiin menetetty omalippu kun huomasin lippu oli perääntymässä. Päätetiin Villen kanssa että toi haetaaan takas ja lähettiin juoksemaan hirveetä vauhtia päin kahta Entalialaista jolla se lippu oli. Ne oli jo aika rajalla kun tökkäsin toista juoksin ohi ja viime hetkellä sain toisen kiinni pistin keihään selkään :twisted: Otin lipun ja juostiin takas. Oli mahtava tunne sitten taistelun jäkeen kun sain oman lipun pelastettua!
Notre victoiries écrasantes sont incessant.
Avatar
s_kettu
Paroni
Viestit: 180
Liittynyt: Keskiviikko, 01.03.2006 23:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja s_kettu » Tiistai, 18.07.2006 22:50

Siltä ne tabardit näytti mutta keskityin enemmän siihen meidän lippun takas hankkimiseen että en oo sata varma.
Notre victoiries écrasantes sont incessant.
Taalapörriäinen
Kapteeni
Viestit: 127
Liittynyt: Keskiviikko, 22.03.2006 19:15
Paikkakunta: Polvijärvi

Viesti Kirjoittaja Taalapörriäinen » Keskiviikko, 19.07.2006 17:30

Doomcrow kirjoitti:herranjumala onks meil ollu mannunki lippu :D
HUOM! Juuri niin, teillä "OLI" Mannun lippu... Hehee, sepäs otettiinkin takasin!!!! :D
Jos vanhempasi eivät pystyneet saamaan lapsia, on hyvin todennäköistä, ettet sinäkään saa.
Viestiketju Lukittu

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua”