Windsor ja Page videopelien miekkailun laadusta

[Aarimoto]

Artikkeli IGN:ssä:

How Realistic is Video Game Sword-Fighting?

[Misumasu]

Good read.

[Foe]

surullinen totuus.

Kunnollisia kontrollereita odotellessa.

[LehtoA]

Sen kunnollisen kontrollerin pitäisi olla joku kamala kolmiakselinen robottivarsi, että se voisi edes etäisesti mallintaa toisen miekan aiheuttamaa voimaa terään. Voisin väittää että koteihin tällaisia ei ihan heti saada.

[ZamboNet]

Sen kunnollisen kontrollerin pitäisi olla joku kamala kolmiakselinen robottivarsi, että se voisi edes etäisesti mallintaa toisen miekan aiheuttamaa voimaa terään. Voisin väittää että koteihin tällaisia ei ihan heti saada.

Älähän sano! Gyrotekniikasta ei ole vielä otettu läheskään kaikkea irti

[Peltokorppi]

Tai se päivä ku pleikkari rupeaa lyömään takas..

[saloneju]

Tästäkin artikkelista paistaa aika surullisesti läpi Windsorin käsitys siitä, että ainoaa oikeaa miekkailua on miekkailu, jossa rekonstruoidaan keskiaikaista miekkailua keskiaikaisin välinein. Ei voi arvostaa.

[Valkoinen Koira]

Entä sitten magiajärjestelmät. Kertaakaan en ole nähnyt realistista magiajärjestelmää jossa voisi tehdä rituaaleja jotka myös tuntuvat siltä että pelaaja heittelee loitsuja. Pelikonsolin ohjain ei vain kykene antamaan samaa fiilistä kuin uhriveri ja vahakynttilät.

Ehkä tämä katsantokanta valottaa hieman lähtökohtien vääristyneisyyttä.

[Peltokorppi]

Tästäkin artikkelista paistaa aika surullisesti läpi Windsorin käsitys siitä, että ainoaa oikeaa miekkailua on miekkailu, jossa rekonstruoidaan keskiaikaista miekkailua keskiaikaisin välinein. Ei voi arvostaa.

O muute kiva houmata että kaikki ei ole sokeita keskiaikamiekkailun eläytyjien faneja. Aika paljon samanlaista fanitusta o myös monilla sen lajin harrastajilla. Mukavat reenit mutta mistään kattavasta eurooppalaisesta taistelulajista ei oo vielä kyse niinku tossa näytettiin hehkutettavan.

[JonTzu]

Historioitsija minussa kyllä hurraa Windsorin ja kumppanien tekemälle työlle. Uusia lähteitä on tullut valtavasti julki arkistoista ja lähteiden tulkintaa on parannettu. Kunnioitusta siitä!

Tuon tiedon soveltaminen ei kuitenkaan johda automaattisesti hyvään pelikokemukseen.

Pelihommassa (ja kyllä muussakin) pitäisi vain muistaa tehdä homma myös hauskaksi ja motivoivaksi. Minusta on vain myönnettävä että kontrollit ja pelin kautta saatavat aistimukset ovat niin kelvottomia ettei realismiin voi panostaa pelkästään. Itselleni pelaamisen arvoinen olisi peli joka vivahtaa realismilta mutta panostaa pelattavuuteen.

[Valkoinen Koira]

Nojaa, kyllä niitä lähteitä eniten päivänvaloon tuoneet herrat ovat joitain aivan muita kun nämä edellämainitut. Kiva kuitenkin kuulla täysin ulkopuolisten näkemyksiä asioista. Nämä ovat niitä tulkintamaakareita enemmänkin.

Tuosta miekkailupuolesta, itse en ole törmännyt vielä sellaiseen aktiviteettiin joka olisi hastavuudeltaan ja fyysisyydeltään samoissa lukemissa hist.miekkailun kanssa. Varsinkin jos asiaa harrastaa kokonaisvaltaisen kamppailulajin näkövinkkelistä. Oikeastaan loukkaantumispuoli on ainoa syy miksi korvaisin miekkailufiksiäni jollain muulla kun ihan rehellisellä miekkailulla. Pidän siis kovin arveluttavana sitä että miekkailusta kiinnostuneille markkinoitaisiin tietokonepeliä. Ero on sama kuin siinä että intohimoisena golffarina sinulle tarjottaisiin mielummin jotain EA:n golf-peliä kuin että menisit vain radalle golffaamaan. Tottakai golf vaatii tietyn tasoituksen ja green cardit ennenkuin tosi siisteihin paikkoihin pääsee pelaamaan, välineet maksaa paljon ja niillä pitää harjoitella ihan sikana. Ison osan vuodesta pitää mennä jonnekin ulkomaille golffaamaan kun suomessa ei pysty. Mutta kumpi on isompi tragedia - se että jos pidät lajista ja näet kaiken sen vaivan ja saat kaiken sen hyödyn, vai se että tyydyt johonkin vähempään ja jäät sohvalle pelaamaan "golfia".

Jos taas asiaa katsoo toiselta suunnalta, pelisuunnittelun puolelta, miekkailun tunkeminen peliin on aika iso suunnittelupointti. http://penny-arcade.com/patv/episode/me ... hor-part-2
Toivottavasti tuolla miekkapelitiimillä on hyvätasoisia pelisuunnittelijoita jotka pystyvät ottamaan miekkailun osaksi pelikokemusta eheällä tavalla.

Vaikea aihe. Koitan jättäytyä syrjään jatkossa. Kaikkia muurahaiskekoja ei kannata tökkiä.

[Aarimoto]

Hyvää pohdintaa Valkoinen Koira (jos tuollaista heittää ei kannata jättää sanomatta!).

Heitin tämän tänne uutisena, mutta pieni pelisuunnittelija minussa halusi kyllä luodata ajatuksianne.

Oma näkemykseni on, että simulaatioiden ja pelien paras anti on tuoda ihmisille sellaisia elämyksiä, joita he eivät ehkä edes osanneet odottaa tai joihin heillä ei olisi muutenkaan mahdollisuutta. Olen VK:n kanssa samaa mieltä siitä, että jos haluaa miekkailla (tai golffata), niin varmaan kannattaa tehdä juuri sitä.

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ikinä saa tähän mahdollisuutta tai edes jaksa/ehdi/kykene sellaista etsimään, jolloin helposti saatavilla oleva simulaatio voi onnistua avaamaan heille tätä maailmaa. Epätäydellisesti, mutta edes jollain tavalla. Ties vaikka joku prosentti innostuisi oikeasti.

Pelit ja simulaattori ovat kuitenkin kaksi eri asiaa ja niillä on eri tavoitteet (viitaten tuohon Penny Arcaden esitykseen), minka takia myös lopputulokset eroavat huomattavasti. Toivonkin, että Windsor et al. ottaisivat tällaiset lähtökohdat huomioon ja keskittyisivät johonkin, eivätkä kaikkeen.

[Aarimoto]

Entä sitten magiajärjestelmät. Kertaakaan en ole nähnyt realistista magiajärjestelmää jossa voisi tehdä rituaaleja jotka myös tuntuvat siltä että pelaaja heittelee loitsuja. Pelikonsolin ohjain ei vain kykene antamaan samaa fiilistä kuin uhriveri ja vahakynttilät.

Realistinen magiajärjestelmä...

Suosittelen pelaamaan vanhoja Ultimoita (4-6 ainakin, mutta myös perverssiydessään 8 )!

[Ince]

Samoistuttaessa johonkin ilmiöön, tilaan, tunnelmaan tms. siten että persoonan, minäkäsityksen,
rytmin tai muun vastaavan elementin kannalta et voi irrottaa itseäsi ilman "maailmasi tuhoutumista"
esim. edelläviitatuissa merkityksissä. Tämän vuoksi eräskin palettitanssija ei omien sanojensa mukaan
kyennyt katsomaan "Black Swan":ia joka esitti palettitanssi/n /jan arjen niin riipivän epätodellisesti.
Samoin moni hist. / miekkailija kärsii näytelmämiekkailusta (tai näitä vaurioituneita muotoja rottingista,
kalvasta, pehmomiekkailusta) niin puhtaana visuaalisena muotona (..elokuvat, taide..) kuin eri
tavoin "väärin" säänneltynä.

Miekkailukäsitykseni perustuu anakronistis-urheilulliseen hyvin miekkailemiseen* ja toisten kunnioittamiseen, vaikka
kummassakin epäonnistun tietenkin tavan takaa. Urheilullisesti hyvin miekkailemisella on vähän
tekemistä peliteknisen voittamisen kanssa, päinvastoin, usein liiallinen halu yksisilmäisesti voittaa johtaa
huonoon miekkailuun. (oikea väkivalta on toki asia erikseen, ja miekkailu oikeana väkivaltana
on teema sinänsä.)
(*erotuksena autenttisuudesta tai pelinomaisesta voitosta, ja rinnasteisten ilmiöiden vertaamisesta näihin.)

Keski-aikainen tappaja (..hieman karsiessamme romantiikkaa..) on yhtä kiehtova kuin
atzteekkien pappi, oletetaan että perustaisin aszteekki pappien elämää elävöittävän ryhmän,
ja toimittaisemme mimeettisesti heidän menojaan. Meillä olisi viimeisen päälle samat välineet
, välillä samat asusteetkin ja pyrkisimme mimeettisesti ja performatiivisesti elävoittämään
samoja käytänteitä kuin atzteekkien papit. Sitten ilmaantuisi jotain tyyppejä joille ei olisi
samoja välineitä, ns. oikeita käsityksiä atzteekeista, jotka muuttaisivat menot toisiksi
pyrkimättä jäljittelemään näitä. Moittisimme etteivät nämä ole oikeita azteekkeja, ja he
rikkovat azteekkina olon kaikkia periaatteita. In some weird sense, olisimme oikeassa,
vaikka samalla todellisuus itse nauraisi, tai lempeämmin hymyilisi, meille kaikille.* /**

Mr. Windsor on luonut loistavaa, ei työtä, vaan elämäntapaa ilmiöpiirin hyväksi, jota itsekin
rakastan, mutta hänen miekkailukulttuurilliset näkemyksensä eivät kestä päivänvaloa, eikä
herrasmies kommentoi niitä. (Sen sijaan, mr. Christian Henry Tobler on henkilö jota tässä(kin)
suhteessa suosittelen.)

(* tämä, "todellisuus / välitön ilmiömaailma" - autenttinen jäljitelmä / välillinen ilmiömaailma -
jäljitelmä / täysin performatiivinen ilmiömaailma, teema saa "maailma imitoi taidetta" luonnetta
esim. tapauksessa jossa amerikan intiaanit olivat omaksuneet kulttuuriinsa piirteitä jotka olivat
holliwoodin luomia ja sitten tutkijat kertoivat heille "etteivät intiaanit ole tuollaisia", koskien mm.
asusteita tai identiteetin muotoja.
** toinen keskustelu olisi, miten toimijuus hist. miekkailussa rakentuisi jos esim, sanotaan
bolognassa, olisi säilynyt katkeamaton elävä miekkailukulttuuri. Silloin olisimme erilaisen
keskustelun äärellä.

ps. tämä peli juttu tai Clang-projekti ovat sikäli merkittäviä että ne osittain tahottomastikin
voivat edustaa kulttuurin marginaalisia reunailmiöitä valtakulttuurissa, ja sitä kautta voivat
palauttaa jotain lähteelleen. Hauskana sattumana menin kerran Athenisfinlandiae päivien
aikana "Antiikki peleissä" esitelmään, jonka luulin käsittelevän antiikin pelejä, mutta se
olikin tietokone peleistä..ja siellä nousi esiin kuinka merkittävä osa jokanaisen/miehen
antiikki kuvasta loppujen lopuksi muodostuu vastaavista sekundaarisista
lähteistä. Toisin sanoen, kyse ei ole niinkään siitä golfaatko wiillä tai
nurmella vaan moniulotteisemmin esim golfin kulttuurillisesta kuvasta ja
asemasta, tai miten tästä oltaisiin osallisia vaikkei tämä osallisuus
olisikaan valittua tai tietoista. Myös osallisuus kulttuuripiirin ihmiskuvaan
liittynee tähän, ja sikäli kyllä ymmärrän ja pidän järkevinä peli projekteja
joihin miekkailijat ovat osallistuneet.)

[Valkoinen Koira]

Menipäs kerralla offtopiciksi.

** toinen keskustelu olisi, miten toimijuus hist. miekkailussa rakentuisi jos esim, sanotaan
bolognassa, olisi säilynyt katkeamaton elävä miekkailukulttuuri. Silloin olisimme erilaisen
keskustelun äärellä.

Silloin se olisi varmaan muuttunut sellaiseen muotoon että et tunnistaisi sitä. Tai katsotaanpa, mitä mieltä olet:
http://viahup.com/images/thumb/4/49/Lin ... age2.1.jpg
http://baf-fencing.weebly.com/history.html
http://tinyurl.com/modern-lineage -- ei käy tästä ilmi mutta menee 1800-luvulle asti
http://fortezafitness.wordpress.com/201 ... rto-laura/

Olen miekkaillut muutaman kerran tällaisten kanssa, ja ollut tämäntyyppisten herrojen opissa. Elävä perinne ja pitkä perehtyminen ovat tuoneet näille syvän käsityksen ja omanlaiset mieltymyksensä tekniikoiden suhteesta toisiinsa, he pystyvät ilmaisemaan itseään laajalla repertuaarilla ja omaavat hyvin hienostuneita aksentteja liikkeessään. Elävien linjojen edustajilla on toki kosolti hyvää sanottavaa HEMAn tämänhetkisestä huipusta, vaikkakin innostuneimpia tuntuvat olevan siitä että homma kehittyy vielä niin nopeasti.

[Ince]

Silloin se olisi varmaan muuttunut sellaiseen muotoon että et tunnistaisi sitä. Tai katsotaanpa, mitä mieltä olet:

Kiitos kysymästä, alla muutama tuuma noihin liittyen. tiirikkasanoja
lienevät "jatkumo", "eloisa", "kulttuuri" ja "perinne." Voitaisiin puhua
mm. myös kollektiivisesta tiedostamattomasta muistista, paikallisesti
irrallisista perinteistä tai mystisemmin miekkailusta universaalina
ykseytenä. Mutta, alla on käsitelty ilmiötä "eloisana kulttuurillisena
perinne jatkumona."

"I dream all that I could be, that was some good time wasted."
..kuten laulussa sanotaan ..

Elävyys olisi mahdollista hahmottaa juuri eloisana osittain muodottoman ilmiön vaalimisena
erotuksena jonkin tarkasti määritellyn muodon edustamisesta tai toistamisesta. Ajateltaessa
vaikkapa uskontoa, eloisa kristillisyys varmaankin etsisi rakkaudellisuuden muotoja ajassa,
sen sijaan että ensisijassa pyrkisi määrittämään ulossulkevia dokmeja, sillä näiden määritteleminen
johtaa "rakastan rauhaa enemmän kuin sinä" kilpailuun ja kohta jompikumpi onkin herransa luona.
Saman notkeuden, epämääräisyyden ja alkutilaisuuden ymmärrän myös koskemaan eloisia
ilmiöitä sinänsä. Kuten keskustellessamme - diletantisti - mikä on varhaisrapiirin, ripiirin ja
myöhäisrapiirin ero, ystäväni Ville Kastari sanoi:"Tuo on sitä nykyajan lajittelua, ennen ne oli
vain miekkoja." Tässä on tietty totuuden itu. (Samoin historioitsijat tapaavat laittaa karttoihin
jonkun valtakunnan alueellisesti laajimmillaan, taidehistoriassa puhutaan "kypsästä kaudesta."
Eli kyseessä ei yllättäenkään useinkaan ole, "mitä sieltä löytyy" vaan pikemminkin "mitä
haluamme sieltä löytyvän" (hyvä tarina, välineellisesti selkeä..) tai "miten havainto on
rakenteistunut ilman tietoisuutta tuosta rakenteesta.")

Perinne, jonkun sanoessa esim. ettei hän "harrasta tanssia" (siis varsinaiselle elämällä ulkoinen
osittain satunnainen muoto) tai ettei tanssi elämäntapana (jolloin kyseessä on tapa, siis ruumiin
tilaan asettumisen muoto), vaan sen sijaan sanoo ettei voi määritellä hengittäväksi, käveleväksi,
tms. tai miekkailevaksi, kaikkien noiden ilmentyessä ikään kuin samaan hengen alaan kuuluvaksi
kuin sanoa, "käteni kuuluu minulle" tai "voin liikuttaa kättäni." Viimeksi mainitussa tapauksessa
miekkailu ei ole ulkoinen kokonaisuus tai jokin ruumiin roolillinen kokonaisuus vaan eloon heräävä
maailma, joka epäilemättä sisältää sellaista hienovaraista tuntumaa joka vaikuttaa miltei
taianomaiselta tai tavoittamattomalta ulkoiselle kokonaisuudelle tai kehonkielillisille rooleille.
Silloin et osaa aina itsekään selittää miksi toimit jollain tietyllä tavoin, voit vain ilmaista osittain
perusteettomasti. (mikä saattaa ärsyttää tai häiritä tavattomasti häntä, jolle miekkailu on ulkoinen
muoto, joka pitää yrittää hallita juuri tuona ulkoisena muotona.) Mutta, miekkailu elementtinä alkaakin
elää omaa elämäänsä, etkä voi enää, ulkoisena tai muotona, hallita sitä vaan se hallitsee sinua,
kuten vesi kalaa. (Väitän tämän olleen yksi syy miksi miekkailukoulut olivat esivallan luupin alla
keskiajalla, eiväthän ne oppilaat aina ihan pyhäkoululaisia olleet.) Edellisen hahmotuksen valossa
perinteessä on samaan aikaan jatkumo (samantapainen maailma) ja katkos. (harrastus - elementti)

Toinen asia on, kuten toitkin esille, etteivät välineet useinkaan ratkaise niin paljon kuin asenne
tai tunnelma merkityksellisyyden tai semanttisten kiinnekohtien kannalta. Kärjistettynä, todella
juhlallinen sekoilu teräsmiekoilla tuskin pyhittäisi mitään, vaan olisi miekkailullisen horisontin
alapuoluolella tai vailla suhdetta siihen; kun taas hyvin rakenteistettu, maailmasta ja perinteestä
oppiva tiedettä ja taidetta hipova orientaatio ns. pehmomiekoilla voisi olla hengessä lähempänä
noita kiertoradallaan kulkevia perinteen tähtiä, Marsin tähtistössä. Tämän takia ratkaiseva osa
väline keskustelusta suhteessa miekkailulliseen horisonttiin on vailla mieltä.

Noihin (hyviin) linkkeihin, no, elävän tai eloisuuden voi hahmottaa muuntuvaksi ekosysteemiksi,
joka syntyy aina uudelleen samalla tunnistaen vaistomaisesti rakenteita. Esim. jos jokin kieli
selviäisi yhden kahden ihmisen pullonkaulan läpi ja yleistyisi jälleen käytöltään niin sitä voisi
pitää eri merkityksessä elävänä kuin vaikkapa ranskaa, joka ei ole (käsittääkseni) missään
vaiheessa typistynyt käyttöhistorialtaan. Samoin ekologiassa jotkin lajit käsitetään käytännössä
sukupuuttoon kuolleiksi, vaikka näiden yksilöitä olisi vielä jäljellä. Eli, kulttuuri, yhteisö, yksilö,
erilaisten (tekniikka kirjat) jäljenteiden, samantapaisen (tietäessemme millaisia miekat, kilvet tms.
olivat) ilmiömaailman tai samojen (vielä samankaltainen maailma) periaatteiden tason elävyyksien
suhteen muunmuuassa voisi piirtää ratkaisevan rajan. Siitä vain selvittämään, missä mielessä
jokin ristiriitaisesti eloisaa ja jaettua, sekä samalla kadonnutta ja kovettunutta. Tämä siis erotuksena
on / off tyyppisestä eloisa - poissa käsityksistä. Yksi elävyyden paradokseista sisältyy siihen,
että (esimerkin kannalta oletetusti) kopiokone japanilaisissa jatkuvalinjaisissa perinteissä voivat
olla "kivettyneitä" uudesti syntymisen mielessä, joka ehkä vallitsi tyylisuunnan perustajan otteissa,
kun taas osittain tai kokonaan uudesti syntyvät tyylit voivat kohdata taas tuon alkuperän osittaisen
tai kokonaisen sumentumisen kohtalon, kuten viittauksella tunnistamattomuuteen annoit hieman
ymmärtää. Ideaalitilanteessa jatkuvalinjaisuus yhteisöllisyytenä ja uudelleen syntymisen kulttuuri
vaikuttaisivat lomittain, ristikkäin ja toisiaan täydentäen (Oi, haaveet!), ja Bob Andersonin sanoin,
tuliaseiden keksiminen oli valtava onnettomuus. No, vielä esimerkki, "Indes is a a sharp word that
cuts all fencers who don´t know anything about it. And Indes is the key that unlocks the art of
fencing." (Ringeck, Fechtbuch, folio 39r, käännös Toblerin.) Meillä ei ole varsinaisesti ole keinoa,
päästä kiinni, elävyyden kaikissa mielissä, tähän avaimeen, ovi pysyy kiinni. Mutta tämä on
inhimillinen osa, kristuskin puhui vain vertauksin. Mutta kaltaisuudessa, repimällä ovi saranoiltaan
tai tiirikoimalla lukko, voimme kohdata oventakaa paljastuvan "Fuhlen":in äärellä. Eikö se olisikin
kaunista? ("Fuhlen", (vaistomainen) tunne, klassisesti esim. paine tilanteissa)

Toisaalta "kulttuurit" eivät tietenkään ole mitään monoliitteja tai yksiulotteisen jakamattomia
kokonaisuuksia, toisaalta täydellinen moniulotteisuus tai säikeisyys tuskin mahdollista leimallisia
tai perheyhtäläisiä piirteitä, jotka mahdollistavat kulttuuriksi tunnistamisen ja tunnustamisen. Lisäksi
intuitiivisesti "kulttuurin kantajiksi" hahmotetut eivät aina tunnista tai tunnusta toisiaan, mikä vaikeuttaa
"naivin realismin" yleistason analyyttisten jäsennysten ja kategorioiden arvioimista. Eli, jos Silver tylytti
Vincentio Saviolon rapiirin käytön "ei varsinaisesti miekkailua" edustavaksi, suhteessa miekkailukuvaansa,
eli, A. se ei ole miekkailua (vr. sotakenttä) B. jos onkin, niin teatraalista ja epäintuitiivista reaalisissa tilanteissa
C. vaikka välttäisikin edelliset, niin ainakin se olisi vailla puolustusta, helposti ylisitoutunutta ja rapiiri on liian pitkä.
D. vaikka välttäisi kaikki edelliset, niin sitä opettavat italialaiset, joilta puuttuvat englantilaiset hyveet. (Saman
kaltaisen argumentin voi rakentaa vaikka mistä, esim. "tietoa ei ole", "vaikka olisikin tietoa, emme voisi tietää
sitä", "vaikka voisimmekin tietää, niin emme voisi tietää varmaksi", "vaikka voisimmekin tietää varmaksi, niin
ei ole selvää viittaammeko samoihin olioihin, vai luommeko aina uusia samoina" jne.) Vaihtoehto tällä asteittaisen
heikentymisen, tai noiden kaikkien tasojen yhtäaikaisella läsnäolon, argumentille suhteessa - johonkin valittuun - miekkailukäsitykseen on perheyhtäläinen malli, jossa jokin enemmän tai vähemmän sumea ydin jaetaan vain
eritavoin eri miekkailun muodoissa, sekä lajisuuntausten välillä että niiden sisällä. Joku voisi kirjoittaa vaikkapa
Silverin Paradoksista "perheyhtäläisen sumean ytimen" mallin kuvauksen. Syy miksi viittasin hieman harmaassa
valossa mr. Windsorin miekkailukäsitykseen, se tuntuu perustuvan tuon asteittaisen heikkenemisen malliin,
mikä johtaa tragediaan niin päälajin sisäisesti, miekkailukulttuurillisesti yleensä, sekä inhimillisesti, kun taas
mr. Tobler tuntuu nojaavan perheyhtäläiseen malliin, mikä kääntäen on hedelmällistä päälajin sisäisesti,
miekkailukulttuurillisesti, sekä inhimillisesti.

Ns. elävä kulttuuri voisi oikeuttaa ikään kuin "sanattoman ilmoittamisen", mutta asteittaisen heikkenemisen
mallin kannalta - ilmiömaailman suhteen - "jumalat ovat jättäneet" näyttämön, joten jäljelle on jäänyt vain ilmoitus,
jota sitten, kuten sanonta kuuluu, tulkitaan. Perheyhtäläisesti, elämme yhä samantapaisessa maailmassa,
samantapaisilla jaloilla jne., joten voisimme myös jaetusti miekkailla yleensä, ei pelkästään historiallisesti* tai
tulevaisuudessa, vaan myös nykyisyydessä, tulevaisuuteen (erilaisina horisontteina) ja menneisyyteen (tulkintoina)
välillä kääntyen.

*johon liittyen, vitsi perinteisestä jatkuvalinjaisesta japanilaisesta koulusta,
"Mitä mieltä olette itse kilpailu toiminnasta?" "En mitään mieltä, koska
perustaja ei maininnut asiaa." Ehkä tähän liittyy hivenen länsimaista
kitkeryyttä heitä kohtaan jotka eivät tulkitse. No, ehkä "Flower of battle"
tarvitsee maljakkoon rinnalleen "Flower of humour":in.

Jälkisanoja:
- Meille, tai ainakin valtaosalle kaiketi, kumpikin edustavat (esim. Silver ja Saviolo) ns. eläviä miekkailuperinteitä,
mutta perinne itse ilmeisesti oli sotkuinen, ristiriitainen ja monipuolinen, vain jälkeenpäin voi huudella
ultimaatumeita määritelmistä. (vr. esim. miten Lönnrot tuuppasi Kalevalan kokoon.) Tähän pätee mielestäni
yksi elämän kultaisista säännöistä; ulkopuolella kaikki on selvää, sisäpuolelta käsittämätöntä ja samuutena
määrittelemätöntä, tai sanomatonta. Joten, on luontevaa meille "ulkopuolisina" omata selviä miekkailukulttuurisia
käsityksiä.
- Heillä on avain, mutta meillä on tiirikka!
- Homman kasvispihvi on joka tapauksessa, yhteistyö, sekä eri muotojen arvostaminen. Ohjasin kerran
pehmomiekkailua ala-aste ikäisille, viereisen kentän vielä nuoremmat koltiaiset tulivat huutamaan
"larppaajat, kuka on gandalf" Johon vastasin, "Minä, ja te olette pulassa." (Huutelu loppui heidän
valmentajansa kanssa pidetyn pienen saarnan myötä.) Eli, what is man trying to say. Miekkailija
voi oppia koko maailmasta ja myös sen laidan toiselta puolelta. Etenkin sen laidan toiselta puolelta.