Haluaisin vielä painottaa, viittasit orbiitti siihen tai et, että Muerte ei tahallisesti koittanut viedä toisille ryhmille kuuluneita lippuja. Jos näin kuitenkin tapahtui niin pahoittelut niille ryhmille. Yhdessäkään taistelussa emme lähteneet tietoisesti hakemaan lippuja, esimerkkinä ensimmäinen kenttätaistelu. Pääsimme toisesta laidasta läpi (kyllä, kuulitte oikein Muertekin taisteli). Olimme koukkaamassa vihollisen selkään kun törmäsimme yksin seisovaan lipunkantajaan, jolla oli teutonien armeijalipun lisäksi kaksi muuta lippua, otimme ne ja olimme lähdössä taistoa kohti, kun yksittäisiä sotureita Maahinkaisesta hyökkäsi kimppuumme. Molemmilta osapuolilta putosi miehiä, mutta pääsimme vetäytymään omien luo (kun kantaa montaa lippua on hankala taistella).
Muina kertoina en itse ollut mukana lippuja kaappaamasta( olin pudonnut).
Yleensä taistelun jälkeen joku Muertelainen tuli vaan sanomaan, että taas saatiin pari lippua, itse luulin meidän kaikkien eliminoituneen.Tapahtumassa oli vain 6 alkuperäistä Muertelaista
muut olivat perjantaina ja lauantaina ryhmäämme liitetty. Tästä ja siitä, että emme oikein osanneet taistella ryhmässä, johtui se, että melkein joka skenaariossa ryhmämme hajosi ympäri kenttää. Siitä omasta mielestäni johtuu lippujen korkea saanti prosentti, Muerten heikko näkyvyys taistelussa sekä niitten ansaitsemattomuus. Tai sitten Maahinkainen vaan tuli ja murskasi meidät ( kiitti vaan kaverit
).
Sori vuodatuksesta
, koitan vaan palautella Muerten kunniaa.
Me emme valinneet voittoa, voitto valitsi meidät.
Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, olen samaa mieltä siitä, että lipun pitää olla koko ajan mukana. Se ennalta ehkäsee lippujen joutumisen ryhmille, jotka eivät niitä ansainneet. Glooria pisteet saattavat olla harhaan johtavia, pienten ryhmien on vaikea saada samanlaista näkyvyyttä kuin isojen, todellisen työn tekijät saattavat jäädä pimentoon, (ORC:n jousiampujat), sekä juuri tuo pärstä kerroin.
Lippuja ei kuitenkaan mielestäni pitäisi korostaa liikaa. Osapuolen voitto on mielestäni kaikkein tärkein piste kaivo. Se toki saattaa suosia toisia ryhmiä( me sh06) tai sorsia toisia. Itse kuitenkin lähden seuraavaan sotahuutoon taistelemaan oman osapuoleni kunnian ja voiton puolesta.
Voitolla ei ole sinäänsä mitään merkitystä, paitsi osapuolen voiton.
Onhan kiertopalkinto kiva, muut palkinnot ovat bonusta. Mutta ei siitä muuta saa, toki kunniaa, positiivista ja negatiivista.
Yksittäisen ryhmän nostaminen muiden joukosta on sinänsä turhaa.
Ihanteena olisi osapuolen ja kaikkien siinä taistelleiden ryhmien julistaminen voittajiksi. Jos erityistä voittajaa edes halutaan.
Eipähän ainakaan tulisi eripuraa voittajasta.
Ei kannata järjestäjien ainakaan ennakkoon ilmoittaa mistä pisteitä ladellaan, pienentää maksimointia.
Pisteissä kuitenkin tulisi rohkaista taistelemaan pelillisen aatteen puolesta.
Lippujen ja muiden härpäkkeiden pistearvon lisääminen saattaa rohkaista väärään suuntaan. Omalta osaltani sotahuudossa nautin ryhmässä ja osapuolen yhteistyön onnistumisesta. En pisteiden maksimoinnista, tai henkilökohtaisista tapoista. Yhteishenki on tärkeintä.
Ensi vuonna ei Muertea tulla näkemään palkkasotureilla.
Taas meni vuodatukseksi
.
Nämä siis ihan henkilökohtaisia ajatuksia.
aaaaaarrghh...... mi leg!!