Sotahuuto 2017 — Neljäs tiedote Osa II: Historialliset viitekehykset

Valvojat: RobertHatt, Princeps, Tyrisalthan

Avatar
RobertHatt
Asemies
Viestit: 12
Liittynyt: Keskiviikko, 12.08.2015 11:39

Sotahuuto 2017 — Neljäs tiedote Osa II: Historialliset viitekehykset

ViestiKirjoittaja RobertHatt » Perjantai, 21.04.2017 12:33

Sotahuuto 2017 — Neljäs tiedote osa II: Historialliset viitekehykset

Asiaa oli tällä kertaa sen verran, että informaation sisäistämisen vuoksi armeijajaot ja historialliset viitekehykset jaettiin kahteen eri viestiin.

Historialliset viitekehykset koostuvat jokaisen armeijan ja tämän johtajan kuvauksesta, sekä loppuun sijoitetusta pienestä yleisjohdatuksesta nuijasotaan.

Huovit johtajanaan Klaus Fleming:
Suomenmaan rautamarskin, Klaus Flemingin alaisuudessa taistelevat Huovit. Sodassa karaistut, karskit ja kokeneet ammattisotilaat ovat nauttineet viime vuodet ansaittua lepoa linnaleireissään ympäri Suomenmaan. Ankarat sotatoimet Venäjää vastaan on saatu hetkeksi päätökseen ja vihdoin on aika nauttia hetki rauhasta. Vai onko?

Kiittämättömyys on maailman palkka. Heti kun kauan kaivattu rauah saatiin hetkeksi palautettua maahan alkoi muun väen keskuudesta kuulua narinaa. Yhtäkkiä linnaleirit, sotilaan elinpaikat ja – ehdot, joista sodan aikanakin aina nuristiin, olivat muka mahdottomia ylläpitää. Ja hetkeä myöhemmin oli sota taas käsillä, tällä kertaa vieraan vallan sijaan viholliset olivatkin kaikkialla ympärillä. Talonpojat uhkaavat astalot kädessä, rälssi valittaa, että heille ei jää linnaleirien takia mitään talonpojilta puristettavaksi ja kaikenkukkuraksi Klaus Fleming on saanut päälleen Ruotsin Kaarle Herttuan, kurjan vallananastajan, vihat.

Onneksi näissä vaaroissa on ohjissa itse Rautamarski, valtaherra ja vapaaneuvos Klaus Fleming. Konstailematon mies, jonka näpeissä on koko Suomenmaa ja johdossaan Huovien joukot. Valtaoikeudet hänellä on itse Ruotsin oikealta kuninkaalta, Sigismundilta. Fleming on toiminnan mies, ei puhu liiemmin ruotsin tai kainostele herrojen pöydissä. Hän on sotaherra, joka todella tietää mitä sota tarkoittaa ja mikä on sotamiehen arvo tässä maassa. Kuolema heille, jotka häntä uhmaavat.

Talonpojat johtajanaan Jaakko Ilkka:

Talonpojan elämä 1600-luvun taitteen Pohjolassa on kuten talonpojan elämä aina. Se on raskas, lyhyt ja alati vallanpitäjien oikkujen rienaama. Se on nälän, nöyryyden ja nauriiden täyttämä ohikiitävä hetki olemassaoloa, jossa on totuttu olemaan hiljaa ja antamaan herroille se, mikä herroille kuuluu. Mutta liika on kuitenkin liikaa.
Kun Flemingin huovit käyvät päivät pääksytysten kärttämässä vähät viljat linnaleirin verona. Kun rälssin herrat pakottavat pistämään kuokat syrjään ja kyyditsemään itseään toiselle puolelle lääniä vain noin niinkuin huvikseen. Ja etenkin, kun vallanpitäjille valittaessa paljastuu, että haettu oikeus onkin lukittuna kassalippaan pohjalle, sellaisiin syvyyksiin joita rehti mies ei uskalla edes ajatella. Silloin pitää oikeudenmukainen toiminta pohtia uudelleen. Hyvin sen määritteli Lapuan mies, Ruotsin valitusretkelläkin mukana ollut Pentti Piri, joka pohti: ”Olisi oikein jos laskettaisiin niiltä suolet maahan!” (Haavikko 1995, 98)

Johtajanaan Suomenmaan talonpojilla toimii Jaakko Ilkka. Pystyvä pohjalainen, tilallinen, joka ei ole päästänyt juuriaan unohtumaan, kauppamies ja soturi, joka on taistellut Novgorodin porteilla asti. Vaikka Ilkka osaakin herrojen metkuja, kuten kirjoittamista ja ruotsinkieltä, hän muistaa ja tietää: ”Ken vaivojansa vaikertaa, / On vaivojensa vanki. / Ei oikeutta maassa saa, / Ken itse sit' ei hanki.”

Ruotsin Aateli johtajanaan Kaarle Herttua:

Pipin III, karolingien dynastian perustaja kysyi aikoinaan Pyhältä Sakariaalta ”Onko kuningas se, kenellä on kuninkaan titteli vai se, joka tekee kuninkaan päätökset?” Vastaus oli ilmiselvä. Tämä maailma on tekijöille annettu. Näin ajatteli myös Kaarle Herttua, Sveanmaan herttuakunnan valtias ja Kustaa Vaasan poika lähettäessään Ruotsin heikon kuninkaan Sigismundin pakkolomalle Puolaan. Pian olisi Vaasan suku palautettu valtaistuimelle ja valtakunnan kruunu taas uljaasti voimissaan.

Mutta mahtavien polku on harvoin vailla vastoinkäymisiä. Juuri kun tie kuninkuuteen näytti helpolta alkoi idästä, Suomenmaan perukoilta kuulumaan hirveyksiä. Klaus Fleming, tuo kurja ja ruotsia puhumaton Noki-Klaus oli päättänyt alkaa omin lupinensa järjestelämään asioita Kaarle Herttuan selän takana. Kuningas Sigismundin ”luvalla” tuo käytöstavaton barbaari oli päättänyt alkaa Suomenmaan yksinvaltiaaksi ja alkanut heittelemään kapuloita Kaarlen rattaisiin. Näinhän asioiden ei tietenkään voinut antaa jäädä.

Siispä palakoon koko Suomenmaa! Nouskoot talonpojat, perunanpurijat ja peräkylien jyvänjemmaajat sotaan Flemingiä vastaan. Nuijikoot itselleen valtaoikeudet ja verellä lunastakoot vapautensa. Palakoot samalla kaikki Flemingin kurjat ja kapiset huovit. Tuhoutukoot jokainen Sigismundin varpaita nuoleskeleva Suomenmaan rälssimies. Kukapa kaipaa noita likaisia muka-aatelisia, jotka löyhkäävissä tuvissaan solkottavat toisilleen suomea, tuskin osaten ruotsin alkeita.

Ja varokoot ja vapiskoot kaikki Suomenmaan kansa, sillä Kaarle Herttua aatelisineen on nostanut salkoon sodan liput ja käy näyttämään miten Ruotsin leijona karjuu sivistystä ja kuolemaa!

Suomen Rälssi johtajanaan Axel Kurck:

Hyvä taivaallinen Isä yhdessä armoitetun emämaan vallitsijan, Ruotsin kuningas Sigismundin kanssa on säätänyt yhteiskuntaan tietyn järjestyksen. Se järjestys on: on niitä, ketkä ottavat ja niitä ketkä antavat. Suomen kunnianarvoisa rälssi, Suomenmaan aateli kuuluu tietysti niihin armoitettuihin, ketkä ottavat, hyvällä tai pahalla.
Viime aikoina maailmankirjat ovat menneet kuitenkin varsin sekaisin. Ottamisesta ja tätä kautta säädyllisen elämäntavan ylläpitämisestä on tullut jatkuvasti hankalampaa ja hankalampaa. Klaus Fleming, Suomenmaan sotamarski on jatkuvasti lisännyt huoviensa linnaleiriä ja tiristänyt maan talonpojilta enemmän ja enemmän veroja. Tämä on tietysti kuten taivaallinen Isä ja armoitettu kuningas ovat maailman asiat säätäneet. Tästä jatkuvasta riistosta nousee kuitenkin tärkeä kysymys: ”Mitä verotettavaa nyt jääkään rälssille?” Onhan nyt kuitenkin niin, ettei likainen sotamies voi tunkea saastaisia sormiaan talonpojan viljakaukaloon ennen kuin rälssimiehen silkkihanskat ovat sieltä kourineet omansa.

Eikä tässä vielä kaikki. Nyt Kaarle Herttua, tuo Ruotsin kruununanastaja ja todellisen kuningas Sigismundin vihollinen, on syöttänyt Suomenmaan talonpojille pajunköydestä paksuinta. Hän on väittänyt, että nämä voisivat vaatia oikeuksia. Koko ajatushan on tietysti absurdi ja mieletön, mutta se on tehnyt ilmiselvästi tehtävänsä. Ympäri maan likaiset naurislasset ja mullanmöyhentäjät ovat jättäneet peltonsa kesannolle ja nostaneet nuijansa ilmaan, karjuen barbaarisia sotahuutoja. Nyt asialle täytyy tehdä jotain. Ei niin, että jalo rälssimies voisi ikinä pelätä tuollaisia alimman kastin olentoja, mutta ne ovat kuitenkin ensinnäkin kaikinpuolin vapaana inhottavia ja toisekseen jos niitä ei pian pakoteta takaisin peltojensa kimppuun, kuka tuottaa elannon aatelille?

Johtajanaan tässä jalossa ja armollisessa työssä on Axel Kurck, valtaneuvos, linnanherra ja kaikinpuolin sotilaallisuutensa lisäksi sivistynyt mies. Kurck on jo todistanut arvonsa rälssimiehenä. Kun talonpojat kapinansa alussa koettivat saada häntä Ulvilasta johtajakseen, hän osoitti verisesti mitä mieltä hän on tuonkaltaisista alimman kastin pyytelyistä. Kuningas Sigismundin armoitettu rälssiherra miehineen on valmis lyömään maahan niin saastaiset talonpojat, verointoiset huovit, kuin Kaarle Herttuan väärää valtaa vannovat miehetkin!

Nuijasodan syyt ja siemenet:

Nuijasota (1596-1597), kuten sodat yleensä on problemaattisempi konflikti, kuin mitä päällepäin näyttää. Sota ei ollut vain talonpoikien ja aatelisten välinen konflikti vaan useampien erilaisten jännitteiden summa. Taustalla oli erityisesti kahden mahtimiehen, Ruotsin sijaishallitsijan Kaarle Herttuan ja Suomenmaan sotamarsalkan Klaus Flemingin välinen valtataistelu. Tähän liittyi erityisesti kysymys Ruotsin todellisesta kuninkuudesta ja tätä kautta vallankäytön oikeutuksista. Nuijasodan aikaan Ruotsin virallinen kuningas oli Sigismund, jonka Kaarle Herttua oli karkoittanut käytännössä pakkolomalle Puolaan. Kuitenkin erityisesti Klaus Fleming käytti omavaltaisessa toiminnassaan hyväkseen Sigismundilta saamiaan valtuuksia perustellakseen toimintansa.

Näiden korkeamman tason poliittisten valtataistelujen alapuolella kasvoi kuitenkin myös toisenlaisen eripuran siemenet. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus, Flemingin Huovien raskaat linnaleirimenot, rälssin vaatimat verot ja kyyditykset olivat saattaneet maan talonpojat epätoivoisen tilanteen partaalle. Tätä epätoivoa käytti hyväkseen erityisesti Kaarle Herttua, joka epäsuorasti tuki talonpoikia heidän pohtiessaan käymistä sodan tielle. Näin poliittiset, yhteiskunnalliset, kuin psykologisetkin tekijät yhdistyivät sytyttäen ympäri Suomenmaata kapinan joka myöhemmin nimettiin nuijasodaksi.

Oman osansa konfliktista saivat tietysti myös Suomen rälssi. Aatelisto joutui reagoimaan talonpoikien aiheuttamaan akuuttiin vaaraan, mutta samalla reagoimaan myös Kaarle Herttuan sotatoimiin. Suuri osa Suomenmaan rälssistä oli näihin aikoihin vielä kuningas Sigismundin kannattajia joutuen näin avoimeen konfliktiin Kaarlen intressien kanssa.

Huom! Nuijasodan käsittelyssä Sotahuudon kontekstissa on luonnollisesti jouduttu käyttämään kohtuullisen karkeaa revisionistista otetta. Historiallinen tarkkuus detaljien tasolla on siis monesti varsin kyseenalainen ja anakronismeja. Yrityksenä historialllisessa viitekehyksessä on kuitenkin ollut ilmentää mahdollisimman hyvin sodan useita eri kasvoja ja marssittaa toisiaan vastaan konfliktin keskeiset johtajat ja osapuolet.

Palaa sivulle “Ilmoitukset”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija