Maahinkaisen Pirkanmaan taisteluosasto rekryää!

Kaikki rekrytointi tänne. Esim ryhmään haku, uuden ryhmän muodostaminen, ryhmien lisäjäsenten haku, jne.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
saloneju
Keisari
Viestit: 5706
Liittynyt: Keskiviikko, 19.04.2006 23:26
Paikkakunta: Tampere

Maahinkaisen Pirkanmaan taisteluosasto rekryää!

Viesti Kirjoittaja saloneju » Perjantai, 28.12.2012 12:50

Pidemmälti Maahinkaista esittelemättä, Maahinkaisen Pirkanmaan Taisteluosasto hakee uusia jäseniä! Toimintaa ollaan vasta pyöräyttämässä käyntiin ja se tultaneen pitämään melko pienenä, joten sisältöön pääsee takuulla vaikuttamaan jokainen.

Mistä on kyse? Maahinkainen on Suomen isoimpia ja vanhimpia ryhmiä, jonka jäsenistöstä (ehkä vastoin yleistä luuloa?) iso osa vaikuttaa Keski-Suomen ulkopuolella. Tampereella asuu jo tällä hetkellä useampia maahinkaisia ja jonkinlainen järjestäytyminen takaisi sen, että saataisiin aikaan ryhmän sisäisiä tapahtumia.

Ennen kaikkea uudet jäsenet ovat tervetulleita, ja taitotasovaatimusta meillä ei ole. Edellytämme kuitenkin vahvaa sitoutumista ryhmään kuluvaksi kaudeksi Sotahuutoon asti, mukaan lukien vähintäänkin toiselle, mutta mielellään molemmille merkittäville treenileireille osallistuminen (Noxbo 17-19.5. ja Maahinkaisen oma treenileiri alkukesästä (ajankohta riippuu Sotahuudon ajankohdasta)). Mikäli sinulle ei ole aikaisempaa kokemusta Sotahuutoon osallistumisesta, treenitunteja takana tai ikääkin löytyy juuri ja juuri 15 Sotahuudoksi, mikään niistä ei ole este. Pääasia on, että sinulla riittää intoa oppia, motivaatiota hyvään ryhmätoimintaan ja halua kuulua isompaan ryhmään, ne riittävät. Jokainen Sotahuudon Maahinkaisen väreissä taistellut pääsee luonnollisesti osallistumaan myös loppukesästä pidettävään Maahinkaisgaalaan. (Tämä viimeksi mainittu on luonnollisesti syistä tärkein, kuten jokainen nykyinen maahinkainen voi todistaa!)

Tabardi tulee ryhmän puolesta. Aseistus on enimmäkseen vapaavalintainen, mutta erityisesti hilparein ja isoin kilvin varustautuneet soturit otetaan vastaan raikuvin aploodein. :D Skirmishkilvin, jousin tai dualwieldaten varustautunein taistelijoiden aseistus laitetaan kuitenkin uusiksi. Maahinkainen tulee teettämään koko kilpirivinsä uusiksi tulevaan Sotahuutoon tarkoin salaisuutena varjellulla mallilla, joten uudet jäsenet ehtivät mukaan hankkimaan hi-tech M013-Maahinkaiskilven.

Toiminta kevätkaudelle voisi käsittää esimerkiksi asetalkoita, lautapeli- ja saunailtoja, nahkapanssaritalkoita Nahkajuhanin hellässä huomassa ja ylipäätään tiukempaa vääntöä treeneissä.

Lisätiedot minulta tai tähän ketjuun!

Kuva
"Kerron Veljesten legendaarisista uroteoista, kuinka vaari nuoruuden päivinään teki motin puita vartissa ja muori keitti niin maukasta puuroa, että puutkin heräsivät henkiin sitä maistelemaan.."
Avatar
Susikukko
Hauhocanus
Viestit: 3064
Liittynyt: Lauantai, 04.02.2006 15:17
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Susikukko » Perjantai, 28.12.2012 20:43

Aika vakuuttava rekryilmoitus, ei voi kuin suositella lämpimästi ja pyytää omaa äitiä pyyhkimään omat jäljet jotka just tuli :oops:
Koskahan sitä ehtis taas sohuun?
Lalli
Kreivi
Viestit: 439
Liittynyt: Maanantai, 13.07.2009 17:28

Viesti Kirjoittaja Lalli » Lauantai, 29.12.2012 17:18

Nää kätketyt Maahinkaiset vois joku päivä saapua treeneihin näytille.
Ince kirjoitti: "Eiköhän mennä Ruttoa vastaan?" - Ei, kun meidät
tuhotaan siihen. - Mitä se tuommonen asenne oikein on?! - Se on realismia."
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Värväys”